MP-matka
alpeille kesällä 2006
Matkaa oltiin suunniteltu lähes koko talvi. Aluksi matkaan
piti lähteä 5 motoristia, mutta viime metreillä matkasta
tippui 2 pois, joten minä, Jarmo ja Kimmo lähdettiin 31.5.
Helsingistä kohti Travemündeä. Hansa-laivoilla
seilattiin 31 tuntia ja syötyä tuli lähes liikaakin.
Pyörät saatiin hyvin kiinnitettyä, kun laivan puolesta
tuli pyöräkiilat ja liinat. Niin, matkalla helsinkiin saatiin
kuurottaista sadetta, mutta Saksaan päästyämme emme
saaneet vajaan parin viikon aikana yhtään vettä!
Laivalla suunniteltiin Jarmon gepsiin muutamia reittejä
pohjois-Saksasta Bodenseelle ( sieltä oltiin varattu 6
vuorokaudeksi asunto ). Ajateltiin, että Hampuriin asti ajetaan
bahnaa pitkin, mutta sen jälkeen mukavimmille teille.
Suunnittelussa käytettiin hyväksi MOTORRAD TOURENPLANER 2005
ohjelmaa, jossa on kymmeniä valmiiksi suunniteltuja reittejä
Euroopan eri osissa valmiina.
No, Saksan maalle päästyämme ensimmäisessä
taajamassa gepsi tyrkytti meitä koko ajan ajamaan
pienempiä teitä, eikä päästänyt
Hampuriin johtavalle bahnalle. Lopuksi Jarmo kyllästyi ja
pysähtyi tupakille ja kirosi gepsiä. Siinä sitten Kimmo
huuteli takaa että ota se täppä siitä kohtaa pois,
että EI bahnaa. No sillai alkoi reissu, mutta tämän
jälkeen gepsi toimi hienosti ja vei meitä juuri sinne, mihin
haluttiin.
Eli perjantai aamuna lähdettiin ajamaan läpi Saksan ja
lauantai-iltana oltiin Bodenseellä. Kiirettä ei pidetty,
koska huoneistomme vapautui vasta la klo 14. Kiireestä
puheenollen: Kun matkaa suunniteltiin kotona, niin ajatuksena oli,
että päästään ajamaan autobahnaa lujaa ja
paljon. Totuus paljastui karvaalla tavalla, kun olimme lykänneet
perjantaina ensimmäiset 3 tuntia välillä keskikaistaa ja
välillä vasenta. Oikea oli täysin tukossa rekoista, ja
nämä kaksi muuta vaatii kyllä tällaiselta
maalaispojalta 110 % keskittymistä, jos haluaa pitää
keskinopeutena yli 150 km/h. Niin on meno rasittavaa, että melko
nopeasti halusi pienemmille teille.
Ensimmäiselle retkelle Bodenseeltä lähdettiin
maanantaina. Matka suuntasi Itävältaan ja lähdettiin
Bregenzistä kaakkoon kohti hochtannbergpassia.
Weissenbachin kautta Alpenstrassea takaisin asunnolle. Matkaa
ei kertynyt ekalle reissulle paljoa, mutta siitä pääsi
hieman maulle siitä, mitä tuleman piti.
Seuraavana päivänä lähdettiin ajamaan läpi Klausenpassin ja sieltä Furkapass. Oltiin siis
päivässä kesäkuun 6. mutta Klausenpass oli suljettu
n. 1550 m:ssä. No olihan siellä näin
jälkikäteen muisteltuna matkan varrella kylttejä, joissa
selkeesti luki tuleva tilanne, mutta me pojat vaan annettiin mennä
loppuun asti. Katseltiin puomia puolisen tuntia ja lähdettiin
takaisin. Furka jäi valloittamatta mutta ajettiin oikein hienoa
tietä Kaltbrunnista St. Galleniin. Paljon mukavampia mutkia kuin
klausenpassin serpentiinit. Tuossa muutama kuva:


Seuraavana päivänä oli sitten tarkoitus tehdä pisin
lenkki, eli ajaa Sveitsin Splügeniin ja siitä ylitys eli
Splügenpass. Huipulta Italiaan ja Chiavennaan. Ohi St-Moritzin ja
Zernez:n kautta korkein ylitys meidän reissulla, Flüelapass (
2383m ). Tässä korkeudessa alkoi Hondan kaasarit olemaan
vahan liian huonossa hapessa, eikä näin ollen kaikki
viritetyt hummat olleet enää tallella. Sen huomasi
käännöksestä lähtiessä, että kahvaa
piti antaa ihan eri tavalla. Alaspäin kun tultiin, niin n. 1000
metrissä tein kovan kiihdytyksen ja Kimmo sanoi takana tullessaan
että kylläpä savutti. Kävi melko rikkaalla
siellä huipulla ja keräsi nokea. No kuitenkin siellä
huipulla kaveri skimbasi vielä taydellä teholla ja luntahan
oli vielä rinteessä hyvin.

Tässä kohtaa tuli pitkiä tukkirekkoja vastaan
ylhäältä alaspäin. Käännöksissä
käyttivät täyden tienleveyden, mutta hyvin ne taittuivat
ja mahduimme mekin sinne mukaan.
Vielä tuohon splügenpass:iin mennäkseni, niin oli
valtava ero Sveitsin ja Italian puolella tuossa tiessä. Asfaltti
ja tien rautakaiteet olivat hienossa kunnossa Sveitsin puolella, mutta
huipun jälkeen tie huononi selkeäst, tuli kuoppia ja railoja,
sekä tien kaiteet aivan ruosteessa.
Piti muuten jo alussa kritisoida Sveitsin politiikkaa myydä
verotarroja moottoriteille. Kun ei ollut kuin 1 tapa, koko vuoden
kattava merkki, ja hinta 40 paikallista, teki jotain 30 euroa. Kun taas
Itävallalla on monia eri mahdollisuuksia hoitaa vastaava vero,
pienin oli 10 päivää, ja maksoi 3,10 euroa.

Tuosta saa kuvan
siitä, miten huipulle tie vie.
Täällä
on kuva tuolta huipulta, missä kaveri on laskenut
todella säännöllistä kääntöä,
hyvän näköistä kaiken kaik-
kiaan.
Tästä
huomaa, että talvella täällä varmastikin on
enemmän
lunta. Nuo aurauskepit ovat hieman eri luokkaa, kuin meillä
täällä pohjolassa. Siellä oli jännä
tilanne, kun lämpöasteita
kuitenkin reippasti yli kymmenen, mutta tie täysin kuiva
eikä lumi sulanut lainkaan. Kun taas sillä 1. reissulla
Itäval-
lan puolella korkeimmalla kohdalla lämpötila laski alle kym-
menen ja lunta lähes yhtä paljon, mutta sulamista tapahtui
koko ajan ja tiet kokonaan märkänä.
Seuraavana päivänä elikkä torstaina pidettiin
pientä huilipäivää monestakin syystä.
Yhtenä taisi olla hieman liiallisten saksalaisten virvoitusjuomien
nauttiminen tuon keskiviikon raskaiden alppiylitysten jälkeen.
Käytiinhän me kuitenkin lähettyvillä olevassa
automuseossa. Enempään emme pystyneet. museossa oli
traktoreita, mopoja, motskia ja autoja. Tuossa
on Jordanin kuninkaan luovuttama rata-Porsche, jolla oli tekstin mukaan
itsekin kilpaa ajanut. 2-pyörästen osastolta täytyy
mainita ja esitellä tuo mainio Hercules, jota kyyditti
Wankel-moottori.
Kohti kotia lähdimme ajelemaan perjantai aamuna.
Hyvästelimme
Isäntäväen, jotka olivat erittäin mukavia ja
valmiita auttamaan reittisuunnittelusa ja muissakin kysymyksissä.
Heidän talonsa Villa
Linke Nonnenhornissa. Perjantaina oli tarkoitus ajaa noin 600 - 700
km. Matkalla poikkesimme tällaiseen Monster Bagger jutskaan, johon
oli kerätty valtavia maansiirtovehkeitä, uusia ja vanhoja.
Oli siellä höyrykoneella toiminut ruoppaaja, joka toimiakseen
työllisti 3 miestä!!! Tuossa pari
kuvaa.
Hikoiltuamme ruosteisten rautojen keskellä aikamme, jatkoimme
matkaa läpi saksalaisen maaseudun ajaen läpi ainakin 30
kylää. No, eipä ajeltu baanoja pitkin.
Lauantaina,
herättyämme aivan loistakkaasta maaseutuhotellista,
lähdimme kohti Travemündeä. Hotelli oli melko edukas ja
siellä oli SAUNA! Tuntui loistokkaalta päästä
pitkän ajon jälkeen saunaan ja uimaan. Pojat jäi
vielä ruokailun jälkeen siemailemaan muutamia oluita, kun
minä lähdin katsastamaan sauna-osastoa. Respa kyllä
sanoi, että siellä on kaksi saunaa, mutta hän
tarkoittikin, että sisä- ja ulkosauna. Joten saunat olivat
yhteiset ja keskeytinkin neljän nuoren saunomiset
hölmistynein ilmein. No nuoriso hävisi johonkin sillä
aikaa kun testasin molemmat saunat, mutta kun olin menossa altaaseen
uimaan uikkarit tietysti jalassa, niin allasosastolla olikin
täydet aktit menossa, eikä oven avautuminen häyrinnyt
mitenkään. Ei löytynyt kanttia mennä uimaan
muutamia kertoja altaan päästä päähän
aivan kuin en olisi huomannut mitään. Suljin oven ja
lähdin kämpille. Nuo hurjat saksalaisnuoret!
Niin siis lauantaina ajettiin Saksasta pois Tanskaan ja sieltä
vielä sillan kautta Ruotsiin. Sunnuntaille jäi enää
Ruotsin läpiajo, joka on, niin kuin tiedettiin,
kiinnostavuudessaan matkan huonointa antia. Ajoissa terminaalilla ja
Sea Windillä kohti Turkua. Oli muuten Windillä todella huonot
paikat laittaa pyörä kiinni. Liinoja kyllä oli, mutta ei
mitään paikkoja lattiassa, vaan sinne kylkeen vaan
ankkuroitiin liinat jotenkin keplotellen. Olihan se pyörö
silti aamulla samassa asennossa. Tuossa alla on muuten erittäin
hyvin toteuttu pyörän kiinnitys Tanskan lautalta. Nopea,
siisti ja tehokas.
Lopuksi:
Matkalla oltiin siis puolitoista viikkoa, ja matkaa kertyi n. 4600 km.
Hondalla kului bensaa enemmän kuin poikien ruiskupeleissä,
mutta kierrosten ollessa alle 4000 rpm, (eli siis 6. vaihteella ajaen
nopeutena 120 km/h) kulutus oli kutakuinkin samaa luokkaa kuin Kimmon
Suzukissa. Mutta sitten kun lähdettiin ajamaan bahnaa, niin
tankkauksessa oli n. 2,5 litraa eroa.
Eurooppaan lähdettiin monestakin syystä. Yhtenä oli
paljon puhutut serpenttiinit, jotka olisi pakko kokea. No, onhan
tuollaiset kurvit hienon näköisiä, mutta
moottoripyörän kaarre-ajon kannalta niistä ei saa
yhtään mitään. Tuollaiseen 360 asteen
käännökseen ei ainakaan sisäkurvissa voi kovinkaan
lujaa tulla. Melkein se on sitä, että vauhti pois,
ohjaustangosta kääntämällä
käännös, ja taas kiihdytys. Ylimainostetua, niin kuin Kimmo asian ilmaisi. Ja kimmo
sentään veteli V-Strommillaan ne parhaiten meistä
kolmesta.
Onnellinen matkaaja Bodenseellä. Kuvan
otti Jarmo, vai oliko se Kimmo, en muista.
Ja lopuksi, mutta ei vähäisempänä.
Itseasiassa matkan tärkein laite ja sen
käyttöinsinööri!
Ja tässä nämä oivat matkakumppanit,
J.J, K.L, FJR, DL ja CBR !