Alpeilla 2006

paluu pääsivulle

MP-matka alpeille kesällä 2006

Matkaa oltiin suunniteltu lähes koko talvi. Aluksi matkaan piti lähteä 5 motoristia, mutta viime metreillä matkasta tippui 2 pois, joten minä, Jarmo ja Kimmo lähdettiin 31.5. Helsingistä kohti Travemündeä. Hansa-laivoilla seilattiin 31 tuntia ja syötyä tuli lähes liikaakin. Pyörät saatiin hyvin kiinnitettyä, kun laivan puolesta tuli pyöräkiilat ja liinat. Niin, matkalla helsinkiin saatiin kuurottaista sadetta, mutta Saksaan päästyämme emme saaneet vajaan parin viikon aikana yhtään vettä! Laivalla suunniteltiin Jarmon gepsiin muutamia reittejä pohjois-Saksasta Bodenseelle ( sieltä oltiin varattu 6 vuorokaudeksi asunto ). Ajateltiin, että Hampuriin asti ajetaan bahnaa pitkin, mutta sen jälkeen mukavimmille teille. Suunnittelussa käytettiin hyväksi MOTORRAD TOURENPLANER 2005 ohjelmaa, jossa on kymmeniä valmiiksi suunniteltuja reittejä Euroopan eri osissa valmiina.

No, Saksan maalle päästyämme ensimmäisessä taajamassa gepsi tyrkytti meitä koko ajan ajamaan pienempiä teitä, eikä päästänyt Hampuriin johtavalle bahnalle. Lopuksi Jarmo kyllästyi ja pysähtyi tupakille ja kirosi gepsiä. Siinä sitten Kimmo huuteli takaa että ota se täppä siitä kohtaa pois, että EI bahnaa. No sillai alkoi reissu, mutta tämän jälkeen gepsi toimi hienosti ja vei meitä juuri sinne, mihin haluttiin.

Eli perjantai aamuna lähdettiin ajamaan läpi Saksan ja lauantai-iltana oltiin Bodenseellä. Kiirettä ei pidetty, koska huoneistomme vapautui vasta la klo 14. Kiireestä puheenollen: Kun matkaa suunniteltiin kotona, niin ajatuksena oli, että päästään ajamaan autobahnaa lujaa ja paljon. Totuus paljastui karvaalla tavalla, kun olimme lykänneet perjantaina ensimmäiset 3 tuntia välillä keskikaistaa ja välillä vasenta. Oikea oli täysin tukossa rekoista, ja nämä kaksi muuta vaatii kyllä tällaiselta maalaispojalta 110 % keskittymistä, jos haluaa pitää keskinopeutena yli 150 km/h. Niin on meno rasittavaa, että melko nopeasti halusi pienemmille teille.

Ensimmäiselle retkelle Bodenseeltä lähdettiin maanantaina. Matka suuntasi Itävältaan ja lähdettiin Bregenzistä kaakkoon kohti hochtannbergpassia. Weissenbachin kautta Alpenstrassea takaisin asunnolle. Matkaa ei kertynyt ekalle reissulle paljoa, mutta siitä pääsi hieman maulle siitä, mitä tuleman piti.

Seuraavana päivänä lähdettiin ajamaan läpi Klausenpassin ja sieltä Furkapass. Oltiin siis päivässä kesäkuun 6. mutta Klausenpass oli suljettu n. 1550 m:ssä. No olihan siellä näin jälkikäteen muisteltuna matkan varrella kylttejä, joissa selkeesti luki tuleva tilanne, mutta me pojat vaan annettiin mennä loppuun asti. Katseltiin puomia puolisen tuntia ja lähdettiin takaisin. Furka jäi valloittamatta mutta ajettiin oikein hienoa tietä Kaltbrunnista St. Galleniin. Paljon mukavampia mutkia kuin klausenpassin serpentiinit. Tuossa muutama kuva:

Klausenpass oli suljettu

Seuraavana päivänä oli sitten tarkoitus tehdä pisin lenkki, eli ajaa Sveitsin Splügeniin ja siitä ylitys eli Splügenpass. Huipulta Italiaan ja Chiavennaan. Ohi St-Moritzin ja Zernez:n kautta korkein ylitys meidän reissulla, Flüelapass ( 2383m ). Tässä korkeudessa alkoi Hondan kaasarit olemaan vahan liian huonossa hapessa, eikä näin ollen kaikki viritetyt hummat olleet enää tallella. Sen huomasi käännöksestä lähtiessä, että kahvaa piti antaa ihan eri tavalla. Alaspäin kun tultiin, niin n. 1000 metrissä tein kovan kiihdytyksen ja Kimmo sanoi takana tullessaan että kylläpä savutti. Kävi melko rikkaalla siellä huipulla ja keräsi nokea. No kuitenkin siellä huipulla kaveri skimbasi vielä taydellä teholla ja luntahan oli vielä rinteessä hyvin.

hyvät serpentiinit italian jälkeen

Tässä kohtaa tuli pitkiä tukkirekkoja vastaan ylhäältä alaspäin. Käännöksissä käyttivät täyden tienleveyden, mutta hyvin ne taittuivat ja mahduimme mekin sinne mukaan.

Vielä tuohon splügenpass:iin mennäkseni, niin oli valtava ero Sveitsin ja Italian puolella tuossa tiessä. Asfaltti ja tien rautakaiteet olivat hienossa kunnossa Sveitsin puolella, mutta huipun jälkeen tie huononi selkeäst, tuli kuoppia ja railoja, sekä tien kaiteet aivan ruosteessa.

Piti muuten jo alussa kritisoida Sveitsin politiikkaa myydä verotarroja moottoriteille. Kun ei ollut kuin 1 tapa, koko vuoden kattava merkki, ja hinta 40 paikallista, teki jotain 30 euroa. Kun taas Itävallalla on monia eri mahdollisuuksia hoitaa vastaava vero, pienin oli 10 päivää, ja maksoi 3,10 euroa.

Tuosta saa kuvan siitä, miten huipulle tie vie.

Täällä on kuva tuolta huipulta, missä kaveri on laskenut
todella säännöllistä kääntöä, hyvän näköistä kaiken kaik-
kiaan.

Tästä huomaa, että talvella täällä varmastikin on enemmän
lunta. Nuo aurauskepit ovat hieman eri luokkaa, kuin meillä
täällä pohjolassa. Siellä oli jännä tilanne, kun lämpöasteita
kuitenkin reippasti yli kymmenen, mutta tie täysin kuiva
eikä lumi sulanut lainkaan. Kun taas sillä 1. reissulla Itäval-
lan puolella korkeimmalla kohdalla lämpötila laski alle kym-
menen ja lunta lähes yhtä paljon, mutta sulamista tapahtui
koko ajan ja tiet kokonaan märkänä.

Seuraavana päivänä elikkä torstaina pidettiin pientä huilipäivää monestakin syystä. Yhtenä taisi olla hieman liiallisten saksalaisten virvoitusjuomien nauttiminen tuon keskiviikon raskaiden alppiylitysten jälkeen. Käytiinhän me kuitenkin lähettyvillä olevassa automuseossa. Enempään emme pystyneet. museossa oli traktoreita, mopoja, motskia ja autoja. Tuossa on Jordanin kuninkaan luovuttama rata-Porsche, jolla oli tekstin mukaan itsekin kilpaa ajanut. 2-pyörästen osastolta täytyy mainita ja esitellä tuo mainio Hercules, jota kyyditti Wankel-moottori.

Kohti kotia lähdimme ajelemaan perjantai aamuna. Hyvästelimme Isäntäväen, jotka olivat erittäin mukavia ja valmiita auttamaan reittisuunnittelusa ja muissakin kysymyksissä. Heidän talonsa Villa Linke Nonnenhornissa. Perjantaina oli tarkoitus ajaa noin 600 - 700 km. Matkalla poikkesimme tällaiseen Monster Bagger jutskaan, johon oli kerätty valtavia maansiirtovehkeitä, uusia ja vanhoja. Oli siellä höyrykoneella toiminut ruoppaaja, joka toimiakseen työllisti 3 miestä!!! Tuossa pari kuvaa. Hikoiltuamme ruosteisten rautojen keskellä aikamme, jatkoimme matkaa läpi saksalaisen maaseudun ajaen läpi ainakin 30 kylää. No, eipä ajeltu baanoja pitkin.

Lauantaina, herättyämme aivan loistakkaasta maaseutuhotellista, lähdimme kohti Travemündeä. Hotelli oli melko edukas ja siellä oli SAUNA! Tuntui loistokkaalta päästä pitkän ajon jälkeen saunaan ja uimaan. Pojat jäi vielä ruokailun jälkeen siemailemaan muutamia oluita, kun minä lähdin katsastamaan sauna-osastoa. Respa kyllä sanoi, että siellä on kaksi saunaa, mutta hän tarkoittikin, että sisä- ja ulkosauna. Joten saunat olivat yhteiset ja keskeytinkin neljän nuoren saunomiset hölmistynein ilmein. No nuoriso hävisi johonkin sillä aikaa kun testasin molemmat saunat, mutta kun olin menossa altaaseen uimaan uikkarit tietysti jalassa, niin allasosastolla olikin täydet aktit menossa, eikä oven avautuminen häyrinnyt mitenkään. Ei löytynyt kanttia mennä uimaan muutamia kertoja altaan päästä päähän aivan kuin en olisi huomannut mitään. Suljin oven ja lähdin kämpille. Nuo hurjat saksalaisnuoret!
Niin siis lauantaina ajettiin Saksasta pois Tanskaan ja sieltä vielä sillan kautta Ruotsiin. Sunnuntaille jäi enää Ruotsin läpiajo, joka on, niin kuin tiedettiin, kiinnostavuudessaan matkan huonointa antia. Ajoissa terminaalilla ja Sea Windillä kohti Turkua. Oli muuten Windillä todella huonot paikat laittaa pyörä kiinni. Liinoja kyllä oli, mutta ei mitään paikkoja lattiassa, vaan sinne kylkeen vaan ankkuroitiin liinat jotenkin keplotellen. Olihan se pyörö silti aamulla samassa asennossa. Tuossa alla on muuten erittäin hyvin toteuttu pyörän kiinnitys Tanskan lautalta. Nopea, siisti ja tehokas.

Lopuksi:

Matkalla oltiin siis puolitoista viikkoa, ja matkaa kertyi n. 4600 km. Hondalla kului bensaa enemmän kuin poikien ruiskupeleissä, mutta kierrosten ollessa alle 4000 rpm, (eli siis 6. vaihteella ajaen nopeutena 120 km/h) kulutus oli kutakuinkin samaa luokkaa kuin Kimmon Suzukissa. Mutta sitten kun lähdettiin ajamaan bahnaa, niin tankkauksessa oli n. 2,5 litraa eroa.

Eurooppaan lähdettiin monestakin syystä. Yhtenä oli paljon puhutut serpenttiinit, jotka olisi pakko kokea. No, onhan tuollaiset kurvit hienon näköisiä, mutta moottoripyörän kaarre-ajon kannalta niistä ei saa yhtään mitään. Tuollaiseen 360 asteen käännökseen ei ainakaan sisäkurvissa voi kovinkaan lujaa tulla. Melkein se on sitä, että vauhti pois, ohjaustangosta kääntämällä käännös, ja taas kiihdytys. Ylimainostetua, niin kuin Kimmo asian ilmaisi. Ja kimmo sentään veteli V-Strommillaan ne parhaiten meistä kolmesta.

Onnellinen matkaaja Bodenseellä. Kuvan otti Jarmo, vai oliko se Kimmo, en muista.

Ja lopuksi, mutta ei vähäisempänä. Itseasiassa matkan tärkein laite ja sen käyttöinsinööri!

Ja tässä nämä oivat matkakumppanit, J.J, K.L, FJR, DL ja CBR !