
Tikki on oikeastaan minun monen vuoden haave. Pitkään ajattelin, että seuraava koira tulisi poikien jälkeen olemaan bordercollie. Ja kun ajankohta rupesi olemaan oikea alkoi Tikki-projekti:) Bordercollieen päädyin, koska halusin koiran jolla ei ominaisuudet lopu kesken. Halusin myös työlinjaisen bortsun. Halusin harrastuskoiran, jolla voisi harrastaa melkein mitä mieleen tulee. Ja nyt voin sanoa, että sellaisen koiran olen saanut. Tikki on yllättänyt minut monella tavalla, osoittamalla sillä olevan kykyjä ihan mihin vain. Mitään suurempia ongelmia meillä ei ole ollut. Minulla vaan on tapana suurennella asioita ja tehdä ongelmia asioista, joissa ei sellaista ole:)

Tikki on todellakin osoittautunut oivalliseksi harrastuskaveriksi. Pääharrastuslajeja on kolme; agility, tottelevaisuus ja pk-haku. Myös jälkeä ollaan jonkin verran ajettu ja lampaita muutama kerta oltu katsomassa.
Tikki on koko ajan iän karttuessa vain parantunut. Moni asia on korjaantunut ihan iän myötä. Odotan oikein innolla mitä tulevaisuus tuon neitokaisen kanssa tuo tullessaan.
