Lauluyhtye
Aloitussivu Ylös Laulajat Historiaa Lauluyhtye

Sawo Ensemble on panostanut lauluyhtyetoimintaan keväästä 2004 lähtien. Varsinaisia kiinteitä yhtyekokoonpanoja ei ole vielä muodostettu, mutta syksystä 2005 lähtien kansalaisopistossa on ollut mahdollista myös syventyä yhtyeissä laulamiseen erillisen harjoitusajan puitteissa.

Lauluyhtyeharjoitukset keskiviikkoisin kello 17.30-18.30 Puistokartanolla.

Yhtyelaulua2.jpg (178198 tavu(a))  Yhtyelaulua 3.jpg (129868 tavu(a)) Harjoituskuvia kansalaisopistolta

javajivepohjantie.jpg (223144 tavu(a)) Pohjantien koululla bändin kanssa

Yhtyelaulua harjoitellaan sekä laulamalla että muita kuuntelemalla. 

Sawo Ensemblen lauluyhtye on esiintynyt mm. Kallaveden sisävesiristeilyillä, kuopiolaisissa hotelli-ravintoloissa, metsästysmajalla ym.

Emme tarvitse esiintymispaikalle äänentoistolaitteita, säestyssoittimia tms. Ainoastaan tilaa joitakin neliömetrejä.

Meidät voi tilata esiintymään tästä

Ryhmään kuuluvat laulajat
 
¤ Lyytinen Anne
¤ Heiskanen Niina
¤ Räsänen Outi
¤ Markkanen Marjo
¤ Perkiömäki Heli
¤ Miettinen Olli-Matti
¤ Miettinen Tapio
¤ Rintala Thomas
 
Syyskausi 2008 Kansalaisopiston harjoitukset Muu toiminta
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
8.9 9.9 10.9 17.30-18.30 Harjoitus 11.9 12.9 13.9 14.9
15.9 16.9 17.9 Peruttu Ultra Bra-harjoituksen vuoksi 18.9 19.9 20.9 21.9
22.9 23.9 24.9 17.30-18.30 Harjoitus 25.9 26.9 27.9 28.9
29.9 30.9 1.10 17.30-18.30 Harjoitus 2.10 3.10 4.10 5.10
6.10 7.10 8.10 17.30-18.30 Harjoitus 9.10 10.10 11.10 12.10
13.10 14.10 15.10 SYYSLOMA 16.10 17.10 18.10 19.10
20.10 21.10 22.10 Peruttu Ultra Bra-harjoituksen vuoksi 23.10 24.10 25.10 26.10
27.10 28.10 29.10 17.30-18.30 Harjoitus 30.10 31.10 1.11 2.11
3.11 4.11 5.11 17.30-18.30 Harjoitus 6.11 7.11 8.11 9.11
10.11 11.11 12.11 17.30-18.30 Harjoitus 13.11 14.11 15.11 16.11
17.11 18.11 19.11 17.30-18.30 Harjoitus 20.11 21.11 22.11 23.11
24.11 25.11 26.11  27.11 28.11 29.11 30.11
1.12 2.12 3.12  17.30-18.30 Harjoitus 4.12 5.12 6.12 7.12
8.12 9.12 10.12 17.30-18.30 Harjoitus 11.12 12.12 13.12 14.12
15.12 16.12 17.12 17.30-19.00 Harjoitus 18.12 19.12 20.12 21.12
 

Kuorojen laulaja sivuille vaaditaan käyttäjätunnus ja salasana

Tunnukset saat sähköpostitse alla olevan linkin kautta
Viestin aiheeksi "tunnukset"
Kirjoita viestikentän ensimmäiselle riville kuorosi nimi
Kirjoita viestikentän toiselle riville oma nimesi
 
Salasanasi ja käyttäjätunnuksesi tulee sähköpostiosoitteeseen josta lähetit viestin.
Jollei paluuviestiä tule vuorokauden kuluessa, ota yhteyttä webmasteriin sivun alareunan linkin kautta

Kamarikuoro Ancoran laulajasivut

Kuopion Nuorisokuoron laulajasivut

Finlandia Singersin laulajasivut

Sawo Ensemblen laulajasivut

Sivusto avattu 1.1.2001

Vierailijoita sivustolla

   

WEBMASTER