04.10.2008
Karhunhaukkua ja katkenneita kynsiä

Nasu osallistui tänään rhodesiankoirayhdistyksen järjestämään karhunhaukkukokeeseen Mäntässä.
Mukaan lähdimme ihan mielenkiinnosta, saako edes konekarhu Pena Nasusta minkäänlaisia reaktioita irti.
Otto ja Bosse lähtivät Nasulle matkaseuraksi ja henkiseksi tueksi.

No, eihän se "Pena" kummoisia Nasusta irti saanut :)
Ensimmäiseksi, ennen kuin koira sai näkökontaktia karhuun, koira jäljesti n. 100m mittaisen jäljen, jossa oli karhun verta. Muutama urosrhode oli ehtinyt jo hieman merkkailla jäljen varrelle, joten niitähän Nasun piti nuuskutella.
Iskän mukana se käveli kuin missä tahansa lenkillä, jäljestys ei sitä juurikaan kiinnostanut.

Sitten Nasu ja iskä saapuivat näköetäisyydelle karhusta. Nasu lähinnä heilutteli häntäänsä, söi ruohoa, teki muutaman pienen hypähdyksen kun karhu kääntyili lähellä vinhasti.
Nasu haukahti karhulle kerran leikkiinkutsun omaisesti. Etupää alhaalla ja takamus pystyssä Nasu yritti innostaa karhua, mutta eihän sitä leikkiminen kiinnostanut.
Täyttä aikaa Nasua ei "haukutettu", koska sitä ei selvästikään kiinnostanut riittävästi. Ei Nasu toisaalta karhua pelännytkään, asenne oli lähinnä välinpitämätön!

Tulos ei ollut millään muotoa yllättävä, vaan jotain tämän suuntaista osattiin odottaakin.
Oli kuitenkin hieno tilaisuus, joka ehdottomasti kannatti käyttää! Oli myös tosi mukava nähdä pitkästä aikaa vanhoja tuttuja rhodepiireistä, meillä kun nuo tapahtumat ovat jääneet Nasun kanssa aika vähiin.
Paikalla oli myös Nasun isä Leevi (Blomsterängens Charm by Merten), joka oli erittäin charmikkaasti harmaantunut vanha herra!

Jottei päivä olisi kuitenkaan liiaksi suunnitelmien mukaan, onnistui Bosse telomaan toisen etujalkansa uloimman kynnen johonkin (autossa? lenkillä? kuka tietää..).
Juuri kun olimme lähdössä karhuhaukkukokeesta kotiin päin, huomasimme Bossen kynnenjuuressa verta.
Tarkempi tutkimus paljasti, että kynsi osotti aivan väärään suuntaan.
Pikainen päätös tehtiin paikan päällä; jalka pakettiin (on se hyvä että autossa on ensiapupakkaus), soitto Rauman seudun eläinlääkäripäivystykseen ja auton nokka kohti Eurajokea, jossa päivystysvuoro tällä kertaa oli.

Komen tunnin ajomatkan päätteksi olimme takaisin kotikulmilla. Eläinlääkäri Sirpa Varajärvi totesi Bossen rauhoitettuaan, että kynsi oli toiselta reunalta kokonaan juuresta asti irti, ja se olisi syytä ottaa kokonaan pois.
Nyt Bosse on jalka paketissa ja aivan tillin tallin vielä rauhoitteesta!
Edessä on siis ainakin viikon sukka-muovipussi-show joka ulkoilun yhteydessä.
Eipä meitä turhaan aikoinaan varoiteltu gööttien tapaturma-alttiudesta!
Mutta tekevälle sattuu, niinhän sitä sanotaan ;)