08.06.2008 Koirukset muutti Landelle ja muita kuulumisia

Eipä ole piitkään aikaan tullut uutta tekstiä tännekään, joten päivitellääs vähän!
Alkuvuosi on mennyt arkisessa aherruksessa ja talonvaihtopuuhissa.
Hakusessa oli siis isompi talo, isompi tontti ja vähän syrjäisempi sijainti. Ja sellainenhan löytyi, vielä kun vanha talokin saatiin kaupaksi niin alkoi näyttää hyvältä.
Olemme nyt reilun kaksi kuukautta asustelleet täällä haja-asutusalueella, tutustuneet uusiin lenkkeilymaastoihin, uusiin naapureihin ja tietty nauttineet ihanasta isosta talosta ja isosta pihasta.
Ensi töiksi Koiruksille aidattiin kunnon kokoinen lääni piha-alueesta. Siinä kelpaa nyt juosta ja telmiä!

Nasu ottaa rennosti uuden kodin pihalla

Koirukset ovat viihtyneet uudessa kodissa hyvin alusta asti. Nasu sai jopa oman huoneen, kun se keksi kokeilla josko vierashuoneen sängylle voisi mennä nukkumaan. Kun tätä ei kielletty, alkoi siitä tulla Nasun vakiopaikka.

Nasun maastojuoksuharrastus alkaa olla taakse jäänyttä elämää. Selkä ei enää tahdo kestää rasitusta, vaan treenin jälkeen Nasu kulkee päivän-kaksi häntä roikkuen ja selkä köyryssä. Otetaan siis aika rauhallisesti.
Nasulle ilmaantui myös mystinen kaljuuntumisongelma. Alkuvuodesta sillä huomattiin molemmissa kyljissä aivan symmetriset karvattomat laikut. Kun alettiin selvittää muita mahdollisia oireita, epäiltiin kilpirauhasen vajaatoimintaa. Jopa eläinlääkärin mielestä oireet olivat selvät, ja verikokeella piti vain varmistaa, että kyse todellakin on aineenvaihduntasairaudesta.
Verikokeen tulos oli kuitenkin normaali, joten seuraavaksi kokeiltiin ruokinnan muutosta.

Karvattomat kohdat vain levisivät edelleen, ja kävimme uudelleen verikokeessa. Tulos edelleen normaali. Eläinlääkärin kanssa yhdessä tehtiin päätös, että asiaa ei nyt tutkita enempää, koska koira itse ei näytä kärsivän kaljuista kyljistään. Nasua on sen elämän aikana jouduttu hoitamaan ja lääkitsemään ja tutkimaan niin monta kertaa, ettei tuntunut enää hyvältä idealta aloittaa rankkoja lääkekuureja ym ”varmuuden vuoksi”.
Tällä hetkellä koira on aika hurja näköinen, mutta eipä tuo näytä Nasua haittaavan!

Helmikuu -08Kesäkuu -08

Otto alkaa olla oikeasti vanha. Askel on hidastunut, ja etujalka kipuilee herkästi jos Otto on leikkinyt rajummin tai tehnyt pidemmän lenkin. Lisäravinnetta nivelille on lisätty ruokaan pian puolen vuoden ajan, ja se auttaa jonkun verran.
Muuten Otto on kyllä terävänä ja virkeä. Se vahtii pihalla naapurien kaikki liikkeet, ja siitä onkin tullut oikein kulmakunnan suosikkikoira. Mummot jaksavat rapsutella ja ihastella kuinka Otto on niin kunnon koira!

Otto nauttii kesäpäivästä

Bosse taas on edelleen virtaa täynnä. Emme ole osallistuneet tänä vuonna koulutuksiin, koska aika on ollut hiukan kortilla eikä ole suurta intoa moiseen ollut. Tuntuu paljon mukavammalta aktivoida koiria ihan kotioloissa, tokoilla omalla pihalla, kulkea metsissä ja tapailla koirakavereita.
Verijälkeäkään ei olla pitkään aikaan ajettu, pian voisi olla aikaa taas siihenkin!
Bosse tuntuu metsittyneen täällä landella ihan totaalisesti. Pyöräilijät ja sauvakävelijät ovat kuin uusia tuttavuuksia, ja ”julkisilla paikoilla” Bosse on niin kuin ei ennen olisi ihmisvilinää nähnyt!
Se tuntuu kuitenkin kotioloissa löytäneen jonkunmoisen tasapainon itsensä kanssa, ja teinikoiramaiset mielialan heittelyt ovat jääneet taakse.
Bosse on myös aika myöhään vielä kehittynyt ulkomuodollisesti. Tämän kevään aikana massaa on tullut edelleen lisää, ja rintakehä on vankistunut ihan silmissä!
Bosse on edelleen järjetön pallohullu, ja kyllä on päivä pilalla jos ei palloa heitetä edes muutaman kerran!

Pallohullu

Tässäpä tämän hetken kuulumiset täältä Unajan puskista :)

Hauskaa kesää kaikille karvaisille ja karvattomillekin koirille omistajineen!

Ei oltu haukkumassa pyöräilijöitä!