28.02.2007 Bosse lemmenlomalla
Bosse vietti kolme päivää Helsingissä astutusreissulla, sillä Bosse valittiin Konnunkodon F-pentueen isäksi!
Sunnuntaina veimme Bossen Tampereelle, jossa kasvattaja Halla kisasi omien koiriensa kanssa agilityssä, ja sieltä Bosse sitten lähti Hallan mukana stadiin. Heti sunnuntai-iltana oli eka vierailu morsian Pepin (Konnunkodon Cymoril) luona, ja ensikertalainen Bosse suoriutui astumisesta oikein mallikkaasti. Astutus uusittiin vielä maanantaina ja tiistaina hyvällä menestyksellä.
Lemmenlomansa ajan Bosse sai asua kasvattajansa luona hänen kolmen gööttinarttunsa kanssa, ja hienostihan se herra B oli pärjännyt!
Tänään saimme kultaisen gööttipoikamme –vai pitäisikö sanoa miehemme ;) –takaisin kun Halla hurautti Raumalle Bosse sekä göötit Sonja (Bossen emä), Keiju ja Lotta mukanaan. Oli siinä pihalla vähän aikaa tassujen vilinää, kun mukaan laskettiin lisäksi Otto ja Nasu! Bosse oli ihan innoissaan kun näki oman laumansa, oli se meistä ihmisistäkin vähän innostunut. Otto ystävystyi heti Keijun kanssa, ja Nasu tapansa mukaan kohnotti menemään ympäriinsä, pelästyi varmaan että ei kai näin montaa tappijalkaista tule meille asumaan!
Nyt arki alkaa palautua taloon kun on lauma koossa taas, eikä vielä ainakaan ole näkynyt merkkejä Bossen osalta mistään uhittelusta, sitä kun vähän pelättiin miten se suhtautuu Ottoon ja Nasuun kun on päässyt kovinkin läheisiin väleihin narttukoiran kanssa…
Jäämme jännittämään toiko astutus tulosta, tuoreimmat uutiset tältä saralta voit tsekata Konnunkodon sivuilta!
