5.12.2007 Koirukset lenkillä äiskän kanssa

Tässä meidän naapurissa on ala-aste. Ja yläaste. Enkä ole vieläkään oppinut, että koirusten kanssa ei ole kiva olla lenkillä tasan kolmelta iltapäivällä, kun kaikki muutama sata oppilasta pääsevät samaan aikaan koulusta. Pyörätie on silloin täynnä laumoittain kulkevia teinejä ja esi-teinejä ja lapsia. Ne eivät yleensä katso eteensä, ne tukkivat fillareillaan koko tien, ne höpöttävät keskenään isoon ääneen, ne tulevat kysymään ”saako niitä silittää”, ne osoittelevat koiruksia ”kato toi pieni on hassu!” ja niin edelleen.

Ja koskapa koirukset käyvät lenkillä yleensä heti kun olen töistä päässyt, haluaisin mieluiten kävellä koiruksien kanssa ihan omassa rauhassa ja kaikessa hiljaisuudessa. Hektisen työpäivän jälkeen ei jaksaisi heti kauheaa vilinää. No niin, valitus sikseen, ja asiaan.

Lähtötilanne siis tämä: kello 15.01, edellä mainitut teinit ja esi-teinit valloittavat pyörätien. Tuulee kovasti, ja kylmää vettä sataa vaakatasossa suoraan päin naamaa. Ei hyvin ala tämä lenkki.

Otto on heti alkuunsa sitä mieltä, että nyt kävellään ihan liian reippaasti. Ei voi vanha koira jaksaa näin lujaa. Otto siis jarruttaa parhaansa mukaan, ja mukamas haistelee kaikkia ruohonkorsia ja liikennemerkkitolppia (oikeasti se haluaa vaan pysähdellä ja hengähtää..).

Bossella on kova vauhti päällä, onhan se koko työpäivän kerännyt energiaa, joka alkaa purkautua saman tien kun eteisessä laitetaan kaulapanta. Se merkkailee lenkillä joka paikkaan, vähän taisi ruiskahtaa Oton jalallekin, mutta eihän se mitään huomannut. Ja aina kun Bosse ei merkkaile, se vetää hihnassa kuin… no, kuin pieni eläin (sitähän se on).

Nasu kuvittelee pyörätien keskiosan olevan selkeästi kuivempi kuin reunan, vaikkei asia todellisuudessa näin ole. Nasu ei kuitenkaan suostu siirtymään tien reunaan vaikka sitä käsken.

Lisäksi Nasu on ilmeisesti sokerista, ihan kuin se kutistuisi koko ajan kun sade jatkuu. Ei voi rhodesiankoira enää enempää kasaan mennä kuin Nasu vesisateessa. Ja korvatkin sillä kastuu, niitä täytyy alvariinsa ”flabauttaa” - siis ravistella - minun farkkujen lahkeitani vasten. Se sattuu, Nasulla ei ole mitkään ihan pienet korvat ;)

Koululaisia viuhahtaa ohi pyörineen, muutama tulee vastaankin Nasun karvoja hipoen.
Bossen mielestä keskenään vilkkaasti juttelevat tytöt ovat kiinnostavia, ja se alkaa vetää niitä kohti.
Otto päättää, että se menee nyt kakalle ojan pohjalle ja vänkää itseään pidemmälle kuin hihnassa olisi varaa.
Bosse kiertää jalkojeni ympäri niin, että hihna on hienosti kietoutunut jalkoihin, sekä minun, että Bossen omiin jalkoihin.
Nasu seisoa pönöttää edelleen keskellä tietä ja kutistuu entisestään.

Bosse kuulostaa tyttöjen mielestä hassulta (tiedättehän miltä göötti kuulostaa kun se vetää kuristuspannan piukkaan ja yrittää läähättää). Tytöt katsovat Bossea ja naureskelevat, Bosse kiskoo entisestään tyttöjä kohti ja haukahtaa pyöräilevälle pojalle, joka ruuhkasta johtuen ohittaa meidät hyvin läheltä.

Otto vääntää kakkaa ojan pohjalla ihan tyynesti, ilman minkään näköistä kiirettä. Hoputan sitä vähän, ja hänen setäisyytensä suvaitsee nousta ojasta ylös.
Käsken Ottoa olemaan paikallaan, että saan Bossen hihnan selvitettyä.
Teinejä kulkee edelleen laumoittain ohi, ja Bosse pyrkii moikkaamaan kaikkia.

Muutama esi-teini hymyilee Nasulle, ja se alkaa heiluttaa niille häntää.
Ei, älkää nyt vaan tulko kysymään saako tätä silittää ja mikä tämän nimi on, ajattelen.
Kärttyinen mulkaisuni tehoaa, ja esi-teinit jatkavat matkaa.

Naamani alkaa olla jo aika märkä, vaikka huppu on tiukasti päässä. Sataa vaakatasossa.
Farkutkin alkavat olla märät, josta seuraa se, että reidet jäätyvät. Ja sitten Nasu tietysti alkaa taas ravistella korviaan. Lopuksi se ravistelee itsensä kokonaan, ja sen häntä piiskaa jalkojani. Ai s******!

Suunnittelen laskevani kymmeneen, ja jatkavani sitten lenkkeilyä tyynen rauhallisena, mutten ehdi ajatusta pidemmälle, kun se pieni eläin jo vetää kovaa vauhtia eteenpäin. Jos koirat osaisivat puhua, Bosse varmasti olisi sanonut (innostuneella pikkulapsen äänellä) ”Äiskä äiskä! Mullon kauheesti energiaa! Joko mennään? Mennään jo! Mennään lujaaaaa!”

Olemme sätänneet koiruksien kanssa niin kauan, että suurin osa koululaisista on tainnut ehtiä jo koteihinsa, ja loppulenkki sujuu aavistuksen paremmin.
Bosse tosin vetää intopiukkana koko matkan, ja inisee ja narisee joka kerta kun pysähdymme.
Ja Nasu kävelee koko matkan keskellä pyörätietä selkä köyryssä kamelin askelin, eikä suostu käymään pissalla märässä tien reunassa.
Kotipihaan päästyämme (vihdoin, huh huh!) lasken koirukset juoksemaan.
Bosse saa juoksuhepulin ja vähän energiaansa purettua, ja Nasukin suostuu käymään pissalla.

Olen ansainnut ison kupillisen kuumaa teetä, ja koirukset saavat luut järsittäväkseen kun pääsemme sisälle. Kyllä täytyy ihmisen jossain määrin hullu olla, että tätä ”apina”laumaa jaksaa päivästä toiseen ;)