01.07.2007 Bosse paimennustaipumustestissä!

 

Gööttiyhdistys järjesti göötinomistajille hienon mahdollisuuden testauttaa koiriensa paimennustaipumuksia ihan oikeilla karjaeläimillä.
Bosse ilmoitettiin tietty mukaan, ja heinäkuun ensimmäisenä päivänä starttasimme aamulla kohti Rymättylää.

Testikarjana toimi kuuden nuoren mullikan muodostama karja, joka oli tilan omiin koiriin totutettu.
Testin aluksi käveltiin koira pitkään liinaan kytkettynä kohti aitauksen nurkassa pällistelevää karjaa.

Hei! Mehevän näköistä pihvilihaa edessä!


Koira sai vetää halutessaan, ja Bosse ainakin oli liina piukeana heti mullikat bongattuaan.
Sitten koira päästettiin vapaaksi ja yksinkertaisesti katsottiin mitä alkaa tapahtua.
Karja aavistelikin jo, että taas sieltä yksi harmaa tappijalkainen loikkii heitä liikuttamaan, ja mullikat lähtivät ripeästi liikkeelle. Niin ripeästi, ettei aitaus ihan riittänyt vaan Bosse parin karjaeläimen kera rynnisti läpi aidan.
Bosse tosin taisi bongata ihanan Peppi-morsiamensa kaukana pellolla, ja jäi lähinnä hengailemaan testiä seuranneiden ihmisten luo.

Nyt tuli pihvit lähtö Mäkkärin suuntaan!

Aita saatiin nopeasti korjattua ja Bosse takaisin testipaikalle. Uusi yritys siis, seurattiin pieni matka karjaa Bosse kytkettynä, ja sitten se pääsi taas irti.
Muutamaan otteeseen Bosse ajoikin lauman hienosti liikkeelle, muttei saanut pidettyä sitä kasassa vaan lauma hajosi kahteen osaan. Kiinnostus lopahti Bossella sen verran, että se kerkesi merkkaamaan laidunta ja kävi moikkaamassa Hallaa aitauksen ulkopuolella.
Ja ei muuta kun koira palautettiin takaisin aitaukseen ja vielä uusi yritys.
Mullikat lähtivät siististi liikkeelle, Bosse vähän haukkuikin niille ja sai kunnon vauhtiin mokoman nuorkarjan. Yksi mustanpuhuva mullikka jäi muusta karjasta jälkeen, ja ensin Bosse haukkui sen naaman edessä –ihan kuin se olisi yrittänyt estää sitä palaamasta laumaan. Sitten Bosse keksikin kiertää sen taakse, ja lauma oli taas koossa.
Nyt Bosse ei jaksanut enää kauheasti karjasta kiinnostua, vaan keskittyi lähinnä läähättämään ja tutkimaan ympäristöä.

Jokainen koira sai testistä kirjallisen arvostelun, ja ”rasti ruutuun”-lomakkeessa oli rastittu seuraavat kohdat:

Kokemus: Ei ole nähnyt eläimiä aiemmin.

Ensimmäinen kontakti kytkettynä: Vetää taluttimessa, syöksyy eläimiä kohti.

Ohjaajan auttaessa liikuttamaan eläimiä: Syöksyy eläimiä kohti.

Seuraavat kohdat arvosteltiin koiran ollessa irrallaan:

Liikuttaa: Jahtaa, haukkuu liikuttaessa.

Etäisyys eläimiin: Lähellä eläimiä.

Aika/sitkeys liikuttaessa: Liikuttaa useita kertoja keskeyttäen.

Painostus: Liikuttaa pehmeitä eläimiä ilman apua.

Näykkii/puree: Ei.

Liikkuu sivulta sivulle eläinten takana: Ei.

Kerää: Hajottaa lauman.

Loppukommentit: Jokseenkin kiinnostumaton nautoja kohtaan. Jahtaa kun pääsee kontaktiin nautojen kanssa. Kuumeneva koira.

Koira on tässä tilanteessa osoittanut: EI paimennustaipumusta.

Niinpä niin, Bosse ei siis osoittanut paimennustaipumusta vaikka se karjan liikkeelle sai useaan kertaan. Taisi olla enemmän jahtaamista jahtaamisen ilosta!
Päivä oli joka tapauksessa äärettömän mielenkiintoinen, ja jos vain mahdollisuus tulee, niin Bosse varmasti testataan uudemman kerran!

Hidastakaa! Ei näin lyhyillä jaloilla pääse noin kovaa!

Äiskää... en mä saanu niitä kiinni...