03.10.2008
Bosselle lisää jälkeläisiä sekä koirusten syyskuulumisia
Ollin-Oilin kenneliin syntyi Nellille 1.10. kuusi pientä göötinalkua, joiden isänä on Bosse.
Pentueessa on kolme poikaa ja kolme tyttöä, kaikilla pitkät hännät.
Pienin pentu painoi syntyessään 136 grammaa ja suurin 222 grammaa. Pentue on Nellin kolmas.
Kunhan pennut muutaman viikon kasvavat ja kehittyvät, suuntaamme auton nokan kohti Pirkanmaata
ja käymme moikkaamassa pentuja.
Tässä pennut alle vuorokauden ikäisinä:

Muita syksyn kuulumisia on ainakin se, että Bosse on yhtä hammasta köyhempi.
Paistetut naudan reisiluut maistuivat liiankin hyvin, ja ahne Bosse onnistui halkaisemaan
yläleuastaan p4 hampaan. Ainoa järkevä ratkaisu tilanteeseen oli koko hampaan poisto.
Eläinlääkäripalvelu Know Hau Raumalla suoritti toimenpiteen ammattitaidolla, ja toipuminen
siitä oli Bossella yllättävän nopeaa! Vain kolme päivää operaation jälkeen Bosse jo rouskutteli
rouhetikkuja, ja "karanteenissa" olleet pallolelutkin voitiin ottaa taas käyttöön. Aitoja luita ei tosin
enää tässä talossa tulla koirille antamaan, vaan saavat tyytyä lehmännahkaisiin puruluihin.
Illat pimenevät, vettä sataa ja lehdet putoilevat puista -taitaa olla syksy parhaimmillaan!
Tassupyyhkeitä kuraantuu sellaista vauhtia ettei pesukone tahdo perässä pysyä.
Heijastimet on kaivettu esille, niin ihmisille kuin koiruksillekin. Täällä landella on muuten paljon
pimeämpää kuin kaupungissa. Läheltä löytyy paljon pieniä teitä, joilla ei ole katuvaloista kuultukaan.
Bossella on jännää, se kun ei ole tottunut pimeässä liikkumaan. Vaikka mieluummin sitä itsekin lenkkeilee
noilla valaistuilla pyöräteillä kuin sysipimeässä otsalampun turvin ;)