Nimi: Hopeanuoli, Ginga nagareboshi gin
Rotu: Akita inu
Sukupuoli: Uros
Hopeanuoli on tarinan sankari.
Hän on Rikin poika ja värityksensäpuolesta
kuuluu karhukoiriin. Kun Hopeanuoli on
vasta kuukauden vanha, alkaa Kohei kouluttaa
tätä karhukoiraksi. Hopeanuoli liittyy
villikoira laumaan, jonka johtajana toimii
tämän isä. Riki on kuitenkin menettänyt
muistinsa eikä muista Hopeanuolta pojakseen.
Hopeanuoli lähtee villikoirien kanssa etsimään
lisää koiria etelästä. Kun Ben menettää näkönsä
antaa hän joukkueen johtajuuden Hopeanuolelle,
jossa hän teki hyvän valinnan koska hopeanuoli
toimii viisaasti ja oikeudenmukaisesti johtajana.
Hopeanuoli oli vahva jo pennusta lähtien ja hyvän
koulutuksen ansiosta hyvin taidokas. Rohkeuttakaan
Hopeanuolelta ei puutu. Hopeanuoli tekee helposti
vaikutuksen ystäviinsä ja hän on myös hyvin tunteikas,
ystävät ovat erittäin tärkeitä. Hopeanuoli on perinyt
monet taitonsa isältään. Kun Hopeanuolen isä kuoli
suuressa taistelussa tuli hänestä ohu vuorten johtaja.
Hopeanuoli saa Sakuran kanssa
pojan, Weed.