LETTU JA MUISTOJEN ALBUMI
Olen nyt siinä iässä, kun menneisyys iskee
vasten kuonoani. Muistelen mielelläni menneitä. Nelli ja Malla
kuuntelevat iltaisin silmät tulta iskien, kun heitän heille legendaa. Tällä
sivulla julkaisen kuvia nuoruuteni
kultakaudelta. Joku on huomaavinani, että en ole vielä vanha. Hänelle sanon,
että sieluni on vanha ja rikki
revitty. Onkohan elämässä enää mitään, mitä en olisi nähnyt? Elämäni Korkea
veisuu on Jobin kirjat.
Elämä ei ole kronologia. Kuvat ovat siinä
järjestyksessä kuin on elämä päässäni. Elämä muodostuu pienistä
ympyröistä, joilla on alku ja loppu.
Silloin kun vielä talvi oli talvi. Kuva on
Anttolasta, jossa papparainen vietti lapsuutensa yhdeksän
ensimmäistä
vuottaan.
Näissä maisemissa minä nuorena tyttönä kirmailin ja haaveilin. Kauppilanmäellä.
Silloin kun kevät oli vielä kevät, eikä
Kiinassa ollut saasteita, joihin se maa tulee tuhoutumaan.
Tämä on samalla ennustus vuodelle 2008 ja kannanotto olympialaisiin...
Silloin kun olin nuori ja vetreä, ja kun tuntui, että minä teen maailmalle, mitä minä haluan! Minä Lapissa.
Nämä sivut teimme 30.12.2007. Pian jatkamme...
28.1.2008
Melkein kuukausi vierähti masennuksen syövereissä. Olen kärsinyt kauheasta
painajaisjaksosta.
Oli rankaa aikaa. En toivo kenellekään samanmoista. Malla on kuin Ike Kanerva ja
kertoo kaiken
kaikille, ettei minun tarvitse tässä enää alkaa painajaisiani mainostaa.
Paradoksi on se, että näin unta
etten saanut enää unta. Niinkö sen pitää mennä?
Silloin kun odotin elämältä vielä jotain.
Kuvassa odotamme kotiin saapuvia. Tässä Panua. Asuimme
Leppävirran Kauppilanmäellä.
2.2.2008
Minua piinaa ajatus, että unet voisivat olla osa todellisuutta.
Voiko niin olla? En halua.
