NELLIN KOTISIVU

     

      1.1.2009
     Vuosi vaihtui. Vanhetessaan viini paranee, jos paranee. Mutta eiköhän sitä tyttö tässä iässä ala
     olla kohtuullisessa kunnossa, mitä tulee ulkonäköön. Siksi minulla olisi  toive, että voisin tänä
     vuonna osallistui edes yhteen näyttelyyn. Ja tuomariksi vaadin Anatolin!  Kansainväliset
     areenat kiehtovat kaikkia kaunottaria. Hyvää uutta vuotta sinullekin!

     Tässä sisarieni kanssa Kuparivuoren kalliolla.

   

 

      NÄIN KAIKKI ALKOI LOKAKUUSSA 2007:

    Hei, minä olen Nelli. Malla sanoi, että hänen nimensä pitää näkyä tässä,
    muuten hän ei suostu auttamaan minua. Osaisin minä itsekin, mutta
    varmuuden vuoksi laitan tuon pikkusiskoni nimen. Lupasin sille yhden
    omista makupaloistani ...Jo alkaa homma toimia.

    Olen Nelli, kaksi vuotta vanha. Olen muotovalio, jos joku ei sitä vielä tiedä.

    Osaan laulaa kauniisti. Papparainen ylistää joka päivä taitojani. Ei turhaan.

 

luettelomerkki  Minä, muotovalio

 

    Jo hyvin nuorena minusta tuntui, että olen kaunis.

luettelomerkki Nuorena

    Minulle hyvin usein esitetty kysymys on, että kuinka tullaan muotovalioksi.
    No hyvä on, minä kerron.

luettelomerkki Kun olet hyvin hyvin nuori, sinun täytyy taistella, kuntoilla ja taas taistella ja kuntoilla. Mottoni oli pienenä:
"Taisteluun!" Kohteena oli silloin usein Lettu. Valitettavasti Malla on omaksunut mottoni ja minä olen kohteena.

   

 

    Toiseksi sinun on osattava olla myös runollinen. Kirmaa kedolla kesäpäivinä. Pidä  kukkaa suussa, ja ajattele kauniita ajatuksia.

   

 

luettelomerkki Ja muista nukkua päiväunet.  Näin säilöt kauneutta tulevaisuuteen.

luettelomerkki Valitse kilpailuissa oikeat tuomarit. Parhaita tuomareita ovat venäläiset. Minä rakastan heitä.
Erityisesti olen lääpälläni Anatoliin. En saanut katsettani irti hänestä  Rop-kuvassa.
Viimeinen sertikin tuli venäläistuomarilta. Hän oli nainen. Mutta alla olevassa kuvassa on rakas Anatoli.

luettelomerkki Ja vielä kerran Anatoli!

       

    Nyt on lopetettava, kun tuo Malla käy jo kuumana ja taas alkaa purra korvasta.

 

    25.1.2008
    Papparainen sanoi tänään, että osaan laulaa vähintäänkin yhtä hyvin kuin Perniöstä
    lähtöisin oleva Karita Mattila. Puhuikohan tuo ihan totta? Saattaa siinä vinha perä olla.
    Tämä päivä oli kaikin puolin ihana päivä!

      2.2.2008
    Hirveä loskakeli jatkuu. Käpälät kastuu ja turkki likaantuu. Säitä pitelee.

 

    Terveisin Nelli              Nelli matkustaa