Keitä me olemme - Who we are
![]() |
Olemme Minna ja
Topi Kunttu, Ristiinassa asuva doggifanaattinen aviopari
:) Kasvatamme keltaisia & tiikerijuovaisia tanskandoggeja. Kennelnimi meille on myönnetty vuonna 1998, jolloin on syntynyt ensimmäinen doggipentueemme. Sittemmin on mukaan tullut toinenkin rotu, Bracco Italiano. Jäseniä laumassamme meidän aikuisten lisäksi ovat lapset Aake (synt.-99), Sonja (synt.-04) ja Atte (synt.-05) Perheemme nelijalkaiset on esitelty Koiramme-osiossa. Tanskandoggit ovat olleet varsin suuri osa elämäämme yli kymmenen vuoden ajan. Rotu niin sanotusti vei meidät mennessään. Meille kävi kuten useimmille dogin omistajille: Ihastus tähän upeaan sopivan älykkääseen ihmismäiseen koiraan on valtava, kiintymys syvää, tulee halu saada toinen - ehkä kolmaskin... Tämä harrastus on antanut elämään paljon arvokasta sisältöä, niin ilon kuin myös surunkin hetkiä. Lukuisia uusia ystävyyssuhteita on myös kaksijalkaisten välille syntynyt! Haluamme kantaa kasvattajan vastuumme ja olla sopivasti mukana kasvattimme elämässä uudessa kodissa. Edellytämme omistajalta kunnollista sitoutumista koiran pitoon ja toivomme yhteyden säilyvän. Vastineeksi annamme elinikäisen ympärivuorokautisen tuen ja avun, sekä luonnollisesti kaikin puolin mahdollisimman laadukkaan Alder Glade's-doggiyksilön :). Mainitsemattakin lienee selvää, että kasvatustyötämme ohjaa terveyden ja rodunomaisen luonteen lisäksi myös sopivan ulkomuodon tavoittelu - Tanskandoggi on ylväs, voimakas, mutta silti jalo koiramaailman Apollo, jonka seurasta on ihanaa päästä nauttimaan ihan joka ikinen arkipäivä! |