Syksyn
tokokurssin ohjelma (8h)
15.8.2006 Aloiteltiin tutustumalla toisiimme ja katsastin samalla koirakoiden osaamistasoa. Osa on jo kilpaillut ja osa on koulutuksessa ihan alkutaipaleella.
Katsoin koirien luoksepäästävyyden, eikä kenelläkään ollut ongelmia.
Harjoittelimme paikalla makuuta, mutta häiriötä taisi olla liikaa sillä jälkeemme alkaneen yleiskoulutusryhmän koiria (pentuja) alkoi tulemaan paikalle. Olosuhteisiin nähden koirat pysyivät kuitenkin ihan hyvin maassa. Kokeilimme myös paikalla istumista, ohjaajat ihan koiran edessä.
Osa halusi sosiaaliringin, joten teimme sen: yksi pujotteli ja muiden koirat olivat maassa, ”paikallaolossa”. Otimme myös hieman seuraamista ja minulla oli hyvä tilaisuus saada yleissilmäys koirakoiden tasoon. Tästä on hyvä jatkaa.
Plussat: Ohjaajat ovat innostuneita kuten koiratkin ja heissä on potentiaalia!
Miinukset: Perusasennosta aloitukset ja lopetukset vielä ohjaajilla hakusessa. Selkärangasta tuleva perusasento on tärkeä.
22.8. Aloitus luoksepäästävyyden kokeilulla, mikä kaikilla ok, sekä paikalla makuulla. Kaikki pysyivät viime viikkoiseen verrattuna hienosti paikoillaan.
Tämän jälkeen seuraamista yksitellen tällaisen └┐ kaavion mukaan. En käskyttänyt vaan olin laittanut keilat kulmiin ja päihin merkeiksi ja jokainen seurautti kaavion omaa tahtiaan. Ensimmäisellä kerralla kuvio seurattiin pysähtymättä kertaalleen edes takaisin, minkä jälkeen annoin palautetta ja sitten vielä uudelleen. Seuraamiset itsessään hyviä, pulmakohdat ohjaajilla palkkaamisessa: namin käsittely jouhevasti taskusta suuhun, eikä koiraa uskalleta palkata riittävän paljon.
Toisella kierroksella seurattiin sama kuvio kertaalleen, mutta otettiin aina joka suoralla pysähdys, yhteensä 7 stoppia. Keskityttiin siis perusasennon ottamiseen. Tässä samaa ongelmaa kuin aiemmassa harjoituksessa eli ei ole sama miten namin koiralle antaa - miten antamissuunta vaikuttaa koiraan (oikea/vasen käsi, ylhäältä/alhaalta jne.). Tästä johtuen koirilla ongelmia kunnollisen perusasennon ottamisessa kun liike pysähtyy.
Plussat: Koirat olivat todella hyviä niille lupasinkin läksyttömän viikon.
Miinukset: Ohjaajilla namipalkkauksen tekninen osaaminen vaatii paljon harjoittelua ja heille siis paljon kotiläksyjä.
29.8. Aluksi jälleen luoksepäästävyys ja paikalla makuu – nämä olivat kaikilla tasoonsa nähden ok ja kaikki olivat selvästi edistyneet. Sen jälkeen varsinainen aihe eli liikkeestä seisominen ja maahan meno. Koirien erot osaamisessa olivat suuret koska osa on jo kisannut ja osa on vasta ihan alkeissa. Osaavammat koirat pysyivät halutussa asennossa hienosti ja hiottavat asiat löytyivät itse pysäytyksestä. Jos halutaan vahvistaa pysähtymistä, palkataan siitä, jos taas halutaan vahvistaa asennossa pysymistä, palkataan siitä. Eli pääsääntöisesti kaikki ohjaajat palkkasivat liian myöhään kun halusivat vahvistaa pysähtymistä. Palkan on tultava lähes yhtä aikaa käskyn kanssa, se maaginen vajaa sekunti. Ohjaajat myös eleillään vaikeuttivat koirien tekemisiä, esim. namikäsi ylhäällä koiran pään yllä annettaessa maahan -käsky.
Aloittelevimpien koirien kanssa käytiin läpi tekniikkaa jolla sekä seisomaan pysähtymistä + maahan menemistä että asennon pitämistä harjoitellaan.
Plussat ja miinukset: Totesimme että tokossa ohjaajalla on merkitystä. Oli se sitten hyvä tai huono asia.
5.9. Aluksi paikalla makuu, kaikki pysyivät jälleen tasoonsa nähden hienosti!
Päivän teemat olivat alohyppy ja luoksetulo. Aloitimme hypyllä. Kaikilla koirilla oli epävarmuutta irtaantumisessa ohjaajan rinnalta ja keskityimme tähän. Jokainen sai kokeilla liikettä myös kokonaisuutena, mutta pääpaino irtaantumisessa.
Luoksetulossa keskityttiin jättöön ja lopetukseen, jätettiin luokse juokseminen (matka) pois. Jätöissä ongelmia lähinnä ohjaajan kiirehtimisen takia. Kaikki koirat yhtä lukuun ottamatta tulivat ensin eteen ja siitä sivulle. Liikkeen lopetus osattiin huomattavasti paremmin kuin aloitus. Hiottavaa lähinnä koirien vinoissa asennoissa.
Plussat: Hienoa huomata kuinka pienillä jutuilla saa edistystä tapahtumaan.
Miinukset: Harjoitellaan liikkeitä kokonaisina, ei malteta tai osata pilkkoa niitä.
12.9. Nouto, kauko-ohjaus ja paikalla makuu. Tänään olikin ”katopäivä” ja ryhmäläisistä oli päässyt paikalle vain kaksi. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut vaan kumpikin sai teho-ohjausta.
Kävimme läpi noudon alkeet kapulaan tarttumisen ja sen pitämisen merkeissä, sekä miten jatkaa liikkeen harjoittelua kun ne sujuvat. Samoin istu-maahan kauko-ohjauksen alkeet.
Plussat: Näitä liikkeitä voi harjoitella hyvällä omallatunnolla vaikka olohuoneen sohvalla istuen.
Miinukset: Ei tule mitään mieleen.
19.9. Kurssilla käsiteltävät liikkeet on käyty läpi, joten jokainen sai ohjausta valitsemassaan liikkeessä. Paikalla makuu yhteisenä liikkeenä.
26.9. Paikalla makuu, seuraaminen, hyppy, omavalintainen liike.
3.10. Paikalla makuu, seuraaminen, liikkeestä seisominen ja maahanmeno kovassa kuurottaisessa sateessa.
Kurssi loppui tähän kertaan, mutta jatkanemme harjoituksia samaan tahtiin.