|
Pohjois-Savon Sydänpiiri työskentelee maakunnallisella tasolla
väestön terveyden edistämiseksi. Suomen Sydänliiton asettaman tavoitteen mukaisesti
pyrimme vaikuttamaan siihen etteivät sydän- ja verisuonisairaudet ole työikäisen väestön merkittävä
kansanterveysongelma 2020-luvulla, ihmisten terveet ja toimintakykyiset elinvuodet lisääntyvät ja
jo sairastuneet pysyvät toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään.
Tule mukaan toimintaamme
Sydänyhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa. Jäsenenä saat runsaasti
erilaisia jäsenetuuksia mm. Yhtyneiltä Kuvalehdiltä ja Lomaliitolta. Jäsenenä tuet toimintaamme ja voit liittyä Pumppu-verkkoyhteisöön, osallistua yhdistysten ja piirin luento- ja koulutustilaisuuksiin, kuntoutuskursseille, liikuntaryhmiin ja kerhotoimintaan. Viisi kertaa vuodessa ilmestyvästä Sydän -lehdestä saat ammatillista ja ajankohtaista sydäntietoa.
Tue maakunnallista terveyden edistämisen työtä
Sydäntyö on eettisesti kestävä tuen kohde. Toimintaamme voit tukea liittymällä kannatusjäseneksi tai
suorittamalla lahjoituksen tilille Nordea 202721-32532. Testamenttilahjoitukset osoitetaan Pohjois-Sydänpiiri ry:lle
Sydänohjelman toteutukseen Pohjois-Savon maakunnassa. Tukemalla toimintaamme tuet Pohjois-Savon väestön hyvinvoinnin eteen tehtävää työtä.
Tilaa sähköinen uutiskirjeemme tästä
|