ALKALOIDIT

On arvioitu, että 10-20 % kasveista sisältää alkaloideiksi luokiteltavia yhdisteitä, joita tunnetaan noin 7000. Alkaloidien määritteleminen tarkasti rajatuksi aineryhmäksi on hankalaa, sillä tämä ryhmä sisältää suuren joukon yhdisteitä, jotka eroavat toisistaan niin kemiallisilta ominaisuuksiltaan kuin fysiologisilta vaikutuksiltaan. Yhteistä kuitenkin on se, että ne ovat orgaanisia typpiyhdisteitä. Useimmat niistä ovat sisältämänsä aminotypen johdosta luonteeltaan emäksiä.

Alkaloideja on todettu esiintyvän kasvin kaikissa osissa, yleensä kuitenkin kasvin jossakin tai joissakin osissa pitoisuus on suurempi kuin muualla kasvissa. Alkaloidit voivat olla kasvissa esimerkiksi erityisissä solukoissa, soluissa tai maitiasnestetiehyeissä.

Alkaloideja sisältävät kasvit maistuvat usein katkerille ja siksi niitä ei yleensä syödä.

Esimerkiksi myrkkykatkosta, myrkkykeisosta ja hukanputkesta löytyvä koniini on piperidiinialkaloidi.

Solaniini on glykoalkaloidi. Solaniinin steroidirunko on solanidiini, jonka trisakkaridiosa on muodostunut galaktoosista, ramnoosista ja glukoosista.

Solaniini imeytyy huonosti ruoansulatuskanavasta. Imeytyminen lisääntyy annoksen kasvaessa. Solaniini muuttuu ruoansulatuskanavassa solanidiiniksi, joka on myös huonosti elimistöön imeytyvä. Useimmiten myrkytysoireet ovat lieviä, kuten karvas maku suussa ja nielussa, ripuli, pahoinvointi, vatsakivut, oksentelu ja päänsärky. Tarkkaa myrkyllistä annosta ei tunneta ja tiedot vaihtelevat huomattavasti lähteestä toiseen. Solaniinia on mm. perunan vihreissä osissa ja koisokasveissa.

FENOLIT

Fenolit ovat ehkä kaikkein laajimmalle kasvikunnassa levinnyt aineryhmä. Kasveissa fenolit ovat joko vapaina tai sokereihin sitoutuneina glykosideina. Ne voivat olla myös happojen kanssa esteröityneinä. Tähän ryhmään kuuluvat yksinkertaiset fenolit (arbutiini sianpuolukan lehdessä), kumariinit (väinönputken ksantoksiini ja imperatoriini, ukonputken furanokumariini, näsiän dafniini), flavonoidit (mustaseljan rutiini ja isokversitriini), lignaanit, ligniinit ja lukuisa joukko nk. aromaattisia polyketidejä mm. antrakinonit (mm. paatsaman glukofranguliinit A ja B).

Fenolit ovat yleensä ärsyttäviä. Syötynä ne voivat aiheuttaa hyvin voimakkaita ruoansulatuskanavan oireita.

GLYKOSIDIT

Glykosidit ovat orgaanisia yhdisteitä, joissa hiilivetyosa, joka sisältää yhden tai useamman monosakkaridimolekyylin, on yhdistyneenä aglykoniksi kutsuttuun sokerittomaan yhdisteeseen. Glykosideja on paljon kasveissa ja useat ovat myrkyttömiä. Aglykoni-osa määrittää glykosidin myrkyllisyyden. Myös muita tämän luokittelun ulkopuolisia myrkyllisiä glykosideja on olemassa, kuten ranikuliiniglykosidi, jonka aglykoni on haihtuva, voimakkaasti ärsyttävä öljy, protoanemoniini.

Protoanemoniinia sisältävät kasvit ovat kitkerän makuisia ja voivat aiheuttaa polttavaa tunnetta suuhun ja nieluun. Yleisoireita aiheuttavat myrkytykset ovat ihmisillä harvinaisia. Suuria määriä syöneelle voi tulla mm. ruoansulatuskanavan oireita. Protoanemoniinia on mm. Anemone- (esim. valkovuokko), Caltha- (esim. rentukka) ja Ranunculus (leinikit)-suvun kasveissa.

Syanoglykosidit eivät sinänsä ole myrkyllisiä, mutta muuttuvat myrkylliseksi syaanivetyhapon (HCN) vapauduttua syönnin jälkeen tai ennen syöntiä vaurioituneesta kasvista (esim. murskatuista siemenistä). Syanoglykosideja sisältävät kasvit sisältävät entsyymin, joka pystyy muuttamaan syanoglykosidin sokeriksi, syaanivedyksi ja aldehydiksi tai ketoniksi. Ehjässä kasvissa entsyymi ja syanoglykosidi ovat erillään, mutta kasvin solujen rikkoutuminen yhdistää ne aiheuttaen juuri mm. syaanivedyn vapautumisen. Pienien määrien syöminen ei yleensä aiheuta oireita tai aiheuttaa lieviä oireita, suurilla määrillä voimakkaat oireet ovat mahdollisia, varsinkin pitkäaikaisessa altistuksessa. Syanoglykosideja on mm. seljoissa (Sambucus sp) ja luumarjoissa (kuten kirsikan siemenessä).

Sydänglykosidit/sydänaktiiviset glykosidit ovat kemialliselta rakenteeltaan steroidialkoholeja, jotka kasveissa esiintyvät erilaisiin sokereihin glykosidisesti sitoutuneina. Nämä ovat voimakkaasti ihmiseen vaikuttavia yhdisteitä. Sydänglykosideja tunnetaan yli 400. Pienet määrät aiheuttavat syötynä lähennä ruoansulatuskanavan oireita (mahakipu, ripuli). Vakavat myrkytykset ovat harvinaisia. Sydänglykosideja on mm. kielossa (Convallaria majalis).

Saponiinit ovat kasveissa tavattavia vesiliukoisia triterpeeni- tai steroidityyppisiä glykosideja. Ne vaahtoavat saippuan tavoin vedessä, mistä johtuu niiden nimitys (lat. sapo = saippua).

Saponiinit ovat yleisiä. Yksittäisten saponiinien kemiallisia rakenteita tunnetaan tällä hetkellä noin 600. Suuret määrät syötynä voivat aiheuttaa oksentelua ja ripulointia.

Saponiineja on esimerkiksi sudenmarjassa (Paris quadrifolia) ja oravanmarjassa (Maianthemum bifolium).

OKSALAATIT

Oksaalihappoa ja sen suoloja (oksalaatit) esiintyy lähes kaikessa elävässä materiassa. Kaikki oksalaatteja sisältävät kasvit on luokiteltu myrkyllisiksi, mutta oireet ja hoito vaihtelevat sen mukaan, sisältääkö kasvi liukenevia vai liukenemattomia oksalaatteja. Oksalaattipitoisuus vaihtelee jopa samassa kasvilajissa riippuen kasvin iästä, vuodenajasta, ilmastosta ja maaperästä. Runsaasti oksaalihappoa ja ok-salaatteja sisältävät mm. suolaheinät (kuuluvat hierakoihin, Rumex sp).

Liukenemattomia oksalaatteja sisältävien kasvien kasvimehu sisältää pieniä neulasen kaltaisia kalsiumoksalaattikiteitä. Jos kiteitä pureskellaan, ne ärsyttävät paikallisesti kudosta (esim. suun limakalvoa). Kiteitä saattavat ympäröidä vielä erilaiset proteolyyttiset (valkuaisaineita pilkkovat) entsyymit, jotka lisäävät ärsytystä. Paikallinen ärsytysoire usein estää nielemästä kasvia suuria määriä. Yleensä oireet ovat lieviä ja ohimeneviä. Vakavat myrkytykset ovat äärimmäisen harvinaisia. Liukenemattomia oksalaatteja sisältävät mm. useat vehkat.

Liukenevia oksalaatteja sisältävät kasvit ovat myrkyllisiä eri tavoin. Suuria määriä ko. kasvia nielleellä ei paikallisoireita ilmene, mutta oksalaatit saattavat imeytyä verenkiertoon ja muodostaa siellä yhdessä veren kalsiumin kanssa kalsium-oksalaattikiteitä. Tämä voi johtaa elimistön kalsiumpitoisuuden alenemiseen (hypokalsemiaan), jonka seurauksena voi kehittyä vakaviakin oireita. Nämä liukenemattomat kalsium-oksalaattikiteet kertyvät munuaisiin ja voivat aiheuttaa munuaisten toiminnan häiriöitä ja vakavissa myrkytyksissä munuaisvaurion. Tapaturmainen maistelu ei yleensä aiheuta oireita. Liukenevia oksalaatteja sisältävät mm. käenkaali eli ketunleipä ja raparperi.

PSORALEENIT

Valolle herkistävät kasvit sisältävät psoraleeneja. Ne ovat kasvikunnassa esiintyviä rengasyhdisteitä, joilla on voimakas valolle herkistävä vaikutus. Niitä on löydetty yli 30 kasvista. Psoraleenit imeytyvät rikkoutuneesta kasvisolukosta muutamassa minuutissa ihoon ja kiinnittyvät ihosolujen tumaan ja solukalvoihin. Psoraleeni sitoo voimakkaasti auringon ultraviolettisäteilyä. Säteilyn energia purkautuu lämpönä ja kemiallisena reaktiona. Kyseessä on fototoksinen reaktio, joka ilmenee iholla valoherkkyysihottumana eli fytofotodermatiittina. Tavallisimmin oireita aiheuttavat kaukasian- tai persianjättiputki ja ukonputki (Heracleum sp.) sekä koristekasveista Mooseksen palava pensas (Dictamnus albus). Fototoksisen reaktion voi saada myös syömällä psoraleenia sisältävää kasvia runsaasti.

Kasvineste ärsyttää ihoa ja limakalvoja. Kasvineste pestään pois pelkällä kylmällä vedellä. Pesussa ei saa käyttää kuu-maa vettä, saippuaa eikä hankausta. Jos kasvinestettä ei heti pestä pois ja ihoaluetta suojata ultraviolettisäteilyltä (auringonvalolta) vähintään 48 tunnin ajaksi altistuksesta, voi seurata oireita: Oireet alkavat kehittyä yleensä 18-24 tunnissa, viimeistään 2-3 vuorokauden kuluessa ultravioletti-säteilyaltistuksesta, altistuskohtiin ilmestyy punoitusta usein oudon muotoisina raitoina. Pahimmillaan ihoon nousee rakkoja. Rakot voi laskea neulalla tyhjäksi ja peittää alue kuivalla siteellä. Ne myös puhkeavat itsekseenkin parissa päivässä ja paranevat n. viikossa. Mahdollisesti kehittyvät pigmenttijäljet häviävät hitaasti (1-2 vuoden kuluessa).