Tykistön faktoja ja visioita

Seuraavat ajatukset eivät pyri olemaan mitään sotakorkeakoulutason ajatuksia, vaan pelkästään allekirjoittaneen omia mietelmiä tykistön kehityksestä. Vuonna 1997 eräässä julkaisussa todettiin: "Tavanomaisten uhkakuvien muuttuneen siinä määrin, että laajamittaista hyökkäystä alueellemme ei ole näköpiirissä. Pääpaino nyt on strategisen iskun torjunnassa, jossa vastapuoli pyrkii nopealla iskulla ottamaan haltuunsa tai lamauttamaan toisen osapuolen tärkeitä kohteita. Näin ollen puolustuksen määrän lisääminen ei ole mielekästä, parempi vaihtoehto on laadun lisääminen". Tuo käsitykseni mukaan tarkoittaa sitä, että huipputeknologia on tullut myöskin taistelukentille. Kiistämätön tosiasia on myöskin se, että valtioiden tulee varautua itsestä riippumattomiin lisääntyneisiin levottomuuksiin lähialueillaan, siis eräänlainen uhkakuva sekin. Arvostetun iäkkään Kenraalimme viisaus sanoo... turha silloin on ruveta kokoamaan rivejä, kun rajoilta nousee sauhu... Kuten tunnettua tykistö aselajina on yksi teknisimmistä ja kehittyvimmistä aselajeista. Tosiasia on, että esim. ampumaetäisyyden kasvattaminen tykistöaseella tuo mukanaan erinäisiä ongelmia, kuten kasvaneen hajonnan maalialueella ja tämä taas saa aikaan mm. tulenjohtojärjestelmien, ampumatarvikkeiden jne, kehitystyötä...siis kehitys tuo mukanaan kehitystä. Pääpaino on nähdäkseni johtamisjärjestelmien, pimeätoimintakyvyn sekä liikkuvuuden lisääminen. Fakta on myöskin se, että tähän saakka Suomessa on tykistötoiminta perustunut V. P. Nenosen kehittämään ampumajärjestelmään, johon teoriaan tykistön nykyteknologiakin tukeutuu. Uskon, että uudenkin koulutusjärjestelmän "pyörittäjät" ymmärtävät miten tärkeää tykkimiehen on hallita ammunnan teoria jotta hän tietää mitä tehdä, kun teknologia pettää ja "morkulaa" pitäisi saada matkaan...no tiedän, että tykkimiehille koulutetaan edelleenkin mm. perinteistä tasotyöskentelyä ja hyvä niin. Haluan jakaa "mietelmäni" seuraavan luettelon mukaisesti, luettelolla ei ole mitään tärkeysjärjestystä koska toimiva tykistöase tarvitsee kaikkia noita elementtejä ja mitään järjestystä ei näin ollen voida asettaa.

Haku.

 Uusi tykistöjärjestelmä

 Ampumatarvikkeet

 Liikkuvuus

 Tulenjohto

 Tiedustelu

 Johtamisjärjestelmä

Viestitoiminta

Varteenotettavia faktoja Elso: sta ym.

Simulaattorit

 Tykistön sääpalvelu ( ei vielä valmis )

Muita artikkeleita

Viestitoiminnan muutoksen aikaa

Laajakaistainen tiedonsiirto sähköverkossa ( PLC )

Viranomaisverkko ( VIRVE )

Palaute

Tykistöprikaatin Kilta | Aatoksen kotisivu | Ranger lennokkijärjestelmä

Tällä sivulla on vierailtu kertaa 03. 05. 2000 jälkeen.

 10. 03. 2000 Aatos Kangas