Valikkosivulle
Lisää minusta
Uskoni
Valokuvia
Linkkejä
Tällä hetkellä luen:
Elina Halttusen romaania "Saaressa kaikki hyvin".
Lukemani kirjat
Merkitse Kutrin blogi suosikiksesi Blogilistalla
Seuraamiani blogeja:
Arjaanneli
Blue Nun
Hikkoritien huusholli
Karkkipäivä
Onni arjessa
Pellavasydän
Periferialife - elämää maalla
White Country
Vihreän talon väki
Vilukissi
Yarnstorm
Kaikki hyvät aikeeni viettää viikonloppuisin yksi lepovuorokausi töistä kariutuivat sitten jo heti tähän viikonloppuun. Lähdettiin perjantaina flunssasta juuri toipuneen Julian kanssa etsimään sille hautajaiskelpoista hametta eilisiin sukulaisen hautajaisiin, ja kun neiti on niin tavattoman hoikka, niin eihän sille tahtonut mistään löytyä sopivaa hametta. Pintamuotipaikkojen pienin vaatekoko on 34, muissa liikkeissä se tuppaa olemaan 36, eikä kokoa 32 löydy mistään, saati sitten että siitäkin olis mielellään saanut vielä olla kokoa pienempi. Siinäpä sitä sitten juostiin kieli vyön alla ja sovitettiin ja puettiin ja riisuttiin ja etsittiin ja palattiin vielä paikkoihin joissa oli käytykin, kunnes Seppälästä lopulta monen tunnin epätoivoisen etsimisen jälkeen ostimme koon 34 puolihameen, josta kavensin vyötäröä kotona vielä reilusti kolmella vekillä. - Joo, muistan kyllä hyvin ajan kun itse olin samanlainen Sissi-keisarinna, mutta nykyään jostain kumman syystä en enää hoikkuutta voi ongelmiini laskea...
Mä olin niiiiiin raato sen perjantaisen kaupunkireissun jälkeen, ettei mitään mittaa eikä määrää. En pystynyt ruokailun jälkeen muuhun kuin lojumaan sohvalla viltin alla puolitajuttomana. Isäntä katseli nauhoittamaansa The Beach -leffaa, jota minäkin sitten jostain tajunnan äärirajoilta puolella silmällä seurailin, mutta mihinkään muuhun en pystynyt. Leffan jälkeen ryömin sohvalta sänkyyn, jossa taju lähti välittömästi samalla hetkellä kun sain itseni vaakatasoon. Ja tähän perjantai-iltaan sitten kaatuikin aika paljon tän viikonlopun suunnitelmistani, sillä en ollut käynyt ruokaostoksilla, en jaksanut siivota, enkä myöskään ollut tehnyt mitään maanantain tuntien eteen. Että lähtökohdat oli aivan loistavat.
Lauantai meni oikeastaan kokonaan hautajaisissa. Lähdimme liikkeelle puolenpäivän aikaan ja veimme Onnin mun systerille hoitoon samalla kun haimme kukkakaupasta kukkalaitteen. Sitten auton nokka kohti Siikaista, ja kotona olimme vasta vähän ennen puolta kahdeksaa illalla. Ja jälleen aivan poikki! Sanoinkin isännälle, että teidän suku totisesti osaa järjestää Hautajaisia isolla hoolla. Tää ei ole sinänsä mitään kritiikkiä, kuten hänelle totesinkin, sillä heillä on kovin sukurakas suku, ja hautajaiset ovat aina poikkeuksellisen lämminhenkisiä tilaisuuksia, mutta kestokin on sitten kyllä toista luokkaa kuin muualla. Olin lisäksi puolijäädyttänyt itseni siellä ulkona haudalla hamosessani, joten vietin illan taas fleecehuovan sisällä ja kellahdin varsin ajoissa sänkyyn.
Tämän aamun kohmeesta herättyäni aloin siivota tätä huushollia, joka oli taas aivan räävittömässä kunnossa. Mä keskiviikkoiltana viimeksi klaarasin paikat, ja ei kun sama (ja pahempi) sotku oli taas vallalla ihan joka paikassa. Kuinka paljon viisihenkinen perhe voi sotkea parissa päivässä? Mä alan olla rankasti sitä mieltä, että jos meidät majoitettaisiin typötyhjään taloon, eikä meille annettaisi vaatteita, ruokaa eikä käyttöesineitä, jostain ihmeestä olisimme taikoneet sinnekin epämääräisiä vaatemyttyjä, isoja pölypalloja, banaanin- ja mandariininkuoria, likaisia astioita, paperipinoja, ympäriinsä lojuvia leluja ja kaikkea muuta pikkusälää kuten hiuslenksuja, pinnejä, kynsilakkapulloja, klemmareita ja ostoskuitteja.
Kauppareissullakin piti käydä ja huomisia tunteja vähän katsastaa ja pyykkirintamalla taistella. Siinä tää viikonloppu sitten olikin. Lepäämisen kannalta meni pakkasen puolelle.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 31.1.2010
LKO:n uutisia: (ai mikä LKO? No, luvialainen kieltenope tietysti)1. Naurettava pilipalikännykkä vaihdettu oikeaan nokialaiseen. Maksoin nokialaisesta tuplasti enemmän, mutta siinä on se huomattava etuus, että se toimii, toisin kuin samsunki-suopunki.
2. Sain keksiviikkona karmaisevan vatsataudin, jota on ollut koulussa nyt liikkeellä jonkin verran, ja olin puolitajuttomuuden tilassa pitkälti toista vuorokautta. En suosittele tätä pöpöä kenellekään, joten käyttäkää käsidesiä ahkerasti. Ehdottomasti pahinta oli järkyttävä vatsasärky, jonka ansiosta lähes jähmetyin linkkuveitsiasentoon.
3. Päätin yrittää tehdä näille viikonlopuilleni jotain. Ajattelin, että jos pystyis lauantaiehtookuudesta sunnuntaiehtookuuteen olemaan oikeesti erossa kaikesta duunista. Sekä koulu- että huushollityöstä. En todellakaan tiedä, tuleeko onnistumaan pitemmän päälle, mutta tänä viikonloppuna on onnistunut, ja mä oikeesti tunnen itseni levänneeksi. Oltiin isännän kanssa leffassakin eilisiltana Sherlock Holmesia katsomassa. - Ja jukrat, Robert Downie Jr:n tulkitsema Sherlock lyö niin 10-0 laudalta TV-sarjan niljake-JeremyBrettin että oksat pois!
4. Ostin aikakauslehden formaattiin painetun Uuden Testamentin "The Book", joka on aika jännä tapaus. Kummallista kyllä, valokuvakuvitus ja lehtityyli jotenkin todellakin tuovat tekstin lähemmäksi tätä päivää. Kuvat on valittu oikein hyvin ja osuvasti, ja The Book tulee varmasti kulumaan käsissäni.
5. Kävin tiistaina kampaajallani ja näytän taas ihmiseltä. Ja mikä parasta, varasin uuden ajan jo valmiiksi neljän viikon päähän, jotta mulle ei taas kerran kävisi niin, että jonakin päivänä vaan yhtäkkiä herään siihen todellisuuteen, että mä olen muuttunut ihan rölliksi ja olis kauhee polte päästä heti kampaajalle, ja koska se yleensä ei ole mahdollista, joudun kärvistelemään viikon ajan järkyttävissä Bad Hair Day -tunnelmissa. Tällä kertaa olin oikeesti kuolla, sillä röllitodellisuuteen heräämisestäni mun piti odottaa vielä kokonaiset kahdeksan päivää ennen kuin sain ajan vakkarikampaajalleni.
Että tällaista kuluneelle viikolle. Edessä onkin poikkeava työviikko, sillä suurin osa yseistä on TETissä. Voi kun ehtis vähän keksiä jotain ekstraa muille tunneille!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 24.1.2010
Mä olen nyt tilassa, jota ei voi kuvata millään sen kauniimmalla termillä kuin kestovitutus. (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tälle EI ole olemassa muuta sanaa.) Siivosin perjantaina ja lauantaina juurta jaksain tämän huushollin joka kolkan, mukaanlukien teini-ikäisen naarashirviön kauhukammion ja keskimmäisen koltiaisen lääväluolan, mutta taas kaikki on hyrskynmyrskyn ja tää on tätä yhtä ja samaa sotkua ja siivoamista aamusta iltaan.
SITTEN mä menin eilen ostamaan uutta kännykkää, ja koska halusin simpukkamallin mutta Nokian sellaisista oli vähän huono tarjonta, ajattelin vaihteeksi kokeilla Samsungia. - VIRHE. Paha virhe. Tää on nimittäin vain lelukännykkä. Tällä voi leikkiä lähettävänsä tekstareita, mutta ne eivät mene perille (tai, no osa menee, mutta osa ei), ja sitten tällä voi leikkiä soittavansa ihmisille, ja joillekin voikin soittaa, mutta monen kohdalla tulee teksti "Yhteysvirhe", eikä soittokaan mene perille. Hienoa. Lisäksi kaikki soittoäänet ovat 80-luvun pimpelipom-ääniä, yhdeltäkään soittoäänisivustolta tähän ei voi tilata soittoääniä koska mikään palveluntarjoaja ei tue tätä kännykkämallia, viestin merkkiääneksi voi valita vain värinän tai sen saman joka on soittoäänenäkin, ja muutenkin koko tuote on aivan silkka ja pelkkä ja täydellinen vitsi. Mä menen kyllä viivana sinne kauppaan takas tän kanssa huomenna. Eihän tällaista voi kukaan tosissaan kännykkänä myydä!
Kolmanneksi mä olen korjannut koko päivän taas sanareita ja läksynkuulusteluita ja hoitanut siinä sivussa pyykkiä ja muuta huushollia, mutta silityksiin asti en ole vielä ehtinyt, ja olen aivan naatti, enkä ole edes suihkuun asti tänään päässyt, mistään levosta tai rentoutumisesta puhumattakaan. Mua raivostuttaa aivan suunnattomasti, että joka viikonloppu on tätä samaa, pelkkää viikon aikana kasaantuneiden töiden ja kotihommien purkamista, ja sitten saa lähteä maanantaina töihin jo valmiiksi väsähtäneenä.
Neljänneksi olen aivan kurkkuani myöten täynnä koulun remonttia. Olen niin suunnattoman väsynyt ravaamaan lumessa ja pakkasessa sen seitsemän kertaa joka päivä opeparakin ja luokan väliä, ja jos jotain unohdat ottaa mukaasi tai joku oppilaista on hukannut monisteensa eikä sulla ole varakappaleita, niin siinäpä sitten olet ja ihmettelet, sillä ihan turha kuvitella, että voisit jättää luokan yksikseen ja lähteä juoksemaan taas pihan ympäri työmaa-alueen toiselle puolelle ja sieltä takaisin. Luokkaa ei yksinkertaisesti voi jättää vartiksi yksinään. Plus että olis hirmu kiva, että olis joku järjellinen tila, missä tehdä hyppärillä töitä. Ja ettei kaikki aika ja energia menisi paikasta toiseen siirtymiseen. Grrrr.
Ja viidenneksi ottaa aivoon se, että kun tästä kaikesta sirkuksesta olis katko tiedossa hiihtolomalla, niin katin kontit, kierrokset senkun kiihtyvät, sillä olen kaksi viikkoa yksin puikoissa huolehtimassa töistä, huushollista, muksuista ja niiden koulusta ja harrastuksista, kun isäntä lähtee kahden viikon hurvittelureissulle Boliviaan. Mä olen jo valmiiksi tuplastressissä silkasta ajatuksestakin.
Että näin positiivisia ajatuksia tänään. Ehkä kuitenkin piristin päiväänne, sillä onhan sitä aina ilahduttavaa huomata, että jollakulla pyyhkii vielä huonommin kuin itsellä.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 17.1.2010
8.30 Herään siihen, että isoin ja pienin mies ovat yhdessä lähdössä päiväksi Merikarvian mummolaan. Mulla on sellainen olo, että mitä ihmettä, miten voi olla jo aamu. Menin vasta kahdentoista kieppeissä nukkumaan eilisiltana, sillä houkuttelin isännän kanssani katsomaan kaverilta lainaamani dvd-leffan "Miehet jotka vihaavat naisia". Muistatte ehkä, että mulla koko elämä pysähtyi viime keväänä aina kun otin käteeni yhden tän trilogian kirjoista. Vaikka tiesin, miten tapahtumat etenevät ja mikä on loppuratkaisu, en silti uskaltanut alkaa katsoa sitä yksin! Onneksi loppurytinän kellarikohtaus ei todellakaan ollut niin paha kuin olin pelännyt, näköjään oma mielikuvitukseni pystyy paljon pahempaan kuin leffantekijät. Lisbeth Salanderin rooliin valittu Noomi Rapace oli kyllä niin napakymppi että oksat pois. - No, joka tapauksessa menin siis myöhään nukkumaan, sitten heräsin joskus puoli kahden aikaan ja olin ihan ällistynyt kun olin nukkunut vasta puolitoista tuntia, sillä silloin mulla oli puolestaan sellainen fiilis että kello lähenee varmaan jo puoli kahdeksaan. Oli vaikea nukahtaa uudelleen, ja sitten kun tosiaan heräsin, niin sisäinen kello on taas ihan sekaisin ja kuvittelen, että en ole edes nukahtanut uudelleen, ja että miesväki meuhkaa talossa keskellä yötä. Ding-dong.
9.00 Olen syönyt aamiaisen ja lukenut lehteä ja nyt asetun sänkyyn seiskojen koepinkan kanssa. Ei enää montaa tehtävää korjattavana, mutta papereita on aikamoinen pino. Jokaista lihastani särkee eilisen jumpan takia, ja tiedän, että ellen tee tänään jotain, joka pistää reidet ja pohkeet ja peffalihakset uudelleen koville, en pääse huomenna edes sängystä ylös. Toka päivä kunnon revittelyn jälkeen on aina ihan kauhea. Päätän korjata papereita tunnin ja hypätä sitten Kettlerin selkään.
10.00 Näistä helkutin papereista ei loppua tule. En haluaisi millään jättää hommaa kesken, yritän korjata kaikki loppuun asti ja lykkään fillarointia hiukan tuonnemmaksi.
10.30 Siis tästä ei nyt tule uutta eikä vanhaa. Kirjoitelmien, pientenkin, korjaaminen on armottoman hidasta. Haen vettä pulloon, viritän kirkasvalolampun palamaan, nakkaan luurit korville ja poljen tasan 61 minuuttia ja 23 km hyvässä ruotsalaisseurassa. Kun nousen fillarin päältä, jalkani ovat lopullisesti lohihyytelönä, ja horjun hikeä valuvana suihkuun.
11.45 Lysähdän tietsikan ääreen katselemaan Naamakirjan uutisia ja harvesteeraamaan farmillani. Just kun olin päässyt eroon FarmTownista täyttämällä lähes koko farmini puutarhatontuilla ja lopettamalla kaiken viljelyn, addiktoiduin FarmVilleen. Onhan tämä tietysti kokaiinia parempi addiktoitumisvaihtoehto, mutta istuuko täyspäinen ihminen tietsikan ääressä lypsämässä virtuaalilehmiä ja pohtimassa, miten saisi mansikanviljelystä mestaritason palkinnon?
12.10 Julia on saanut päähänsä tehdä suklaakakkua, jotain aivan überkalorista versiota, ja meikä paistelee kinkkumunakasta siinä vieressä lounaaksi ja yrittää rouskuttaa itusalaattia ja ruisleipää ilman päällisiä. Joulu teki enemmän kuin tehtävänsä ja keskivartaloni on taas levinnyt siihen malliin, että ellen nyt käy käsiksi ongelmaan, olen pian samassa pisteessä kuin viime keväänä ennen laihdutuskuuriani. On se kumma ettei ihminen voi syödä normaalisti leviämättä kuin hiivataikina. Tarvitsisin pyykkipojan nenääni, sillä uunista leviävä suklaakakun tuoksu saa minut kuolaamaan kuin bulldoggi. Suon kakusta itselleni jälkiruuaksi kahvin kanssa niin minisen viipaleen, että tytär katsoo minua säälivästi ja kysyy: "Eksä muka TUON enempää voi sitä syödä?" - En voi. En kertakaikkiaan. Muuten homma leviää käsistä heti alkuunsa.
12.40 Asetun kahvimukin kanssa uudelleen sänkyyn korjaamaan kokeita. *huoh*
13.55 Vihdoin! Viimeinenkin paperi korjattu, pisteet laskettu, arvosanat merkitty papereihin ja arvostelukirjaan. Thank God! Istahdan urakan päätteeksi tietsikalle lukemaan joitakin vakioblogeistani ja ajattelen koko ajan, että mun pitäisi mennä ulos vähän reippailemaan ja haukkaamaan happea. Kävelylenkki ei kuitenkaan hotsita. Hmmm. Mitäköhän tekisi?
14.30 Toppapukuun pynttäytyneenä marssin ulos lykkimään lunta. Toissayönä satanutta lunta ei ole paljoa, itse asiassa niin vähän ettei isäntä vaivautunut sitä eilen kolaamaan, mutta minulle tämä on juuri sopiva yläkropan uusintatreeni eilisen jumpan jälkeen. Intoudun vielä raivaamaan uuden kulkureitin mattojentuuletustelineelle, enemmänkin harrastuksen kuin tarpeen vuoksi. Sitten ajattelen, että eilen kesken jääneen siivouksen tiimoilta makuuhuoneen maton voisi kyllä tuoda tuohon tuulettumaan. Sunnuntaina? Kyllä, sunnuntaina, matto on valkoinen ja hanget ovat valkoisia, joten sitä tuskin kukaan edes sieltä näkee. Ja jos näkee niin nähköön. Pohdin taas kerran tätä typerää länsimaista pyhäpäiväkäytäntöä. Olen edelleen sitä mieltä, että juutalaisten sapattiajoitus sopisi ihmisen rytmiin paremmin. Perjantaina töiden jälkeen vuorokauden lepo, sitten lauantaiehtoosta lähtien saisi taas luvan kanssa höösätä.
16.55 Olen juuri moppaamassa makuuhuoneen lattiaa, kun ovikello soi, ja Merikarvian matkaajat palaavat kotiin. Onni on tietenkin nukahtanut autoon, herännyt kärttyisenä ja ulisee nyt vihaisena siitä, kuka saa luvan auttaa häntä riisumaan ulkovaatteet ja kuka taas ei. Voi minun pientä punanaamaista lämpöistä pikku-ukkoani!
17.25 Olen kuorinut ja pilkkonut perunat nakkikeittoa varten, ja ne ovat nyt kattilassa kiehumassa. Täytin tiskikoneen, laitoin yhden koneellisen pyykkejäkin pyörimään, palautin matot tuuletetun makuuhuoneen lattialle ja isken nyt kynteni kasiluokan koepinoon. Jäätävää.
18.25 Missä nämä oppilaat ovat olleet tuntieni aikana? Eivät ainakaan luokassa saamassa opetusta, sillä yksikään asia ei ole mennyt perille. Voi pyhä Sylvi ja sen seitsemän siskoa, ettei voisi enää turhauttavampaa olla kuin käydä läpi tätä koepinkkaa! Onneksi keitto alkaa olla valmista. Katan pöydän, käyn vaihtamassa pyykit koneeseen, ja sitten on ruokatauon aika. *huoh*
18.45 Takaisin ilahduttamaan itseäni älykkäillä koevastauksilla. Tarvitsen kyllä mukillisen vahvaa kahvia vahvistuksekseni.
19.40 Kokeet korjattu, fiilis puolikiukkuisen surkea. En jaksa ajatella tätä enempää. Siirryn enkun läksynkuulusteluiden pariin.
20.09 Okei. Joku sentään on oppinut vielä jotain. Ehken ihan vielä vaihda ammattia. Käyn vaihtamassa pyykit koneeseen, tyhjennän tiskikoneen ja isken seuraavaksi sanareiden kimppuun. Onneksi tässä on vain yhden luokan sanarit!
21.30 Sanarit kondiksessa. Pikasiivosin olkkarin imurointeineen ja imuroin eteiskäytävät, joiden kesäinen mattovalinta oli vihoviimeinen vikatikki, sillä selkeissä isoruutuisissa matoissa näkyy pieninkin roska, ja jostain syystä mattojen pintamateriaali imee kaiken mahdollisen ja mahdottoman itseensä kuin magneetti. Jos haluaisin, että käytävät pysyisivät siisteinä, minun pitäisi joko imuroida niitä itse kymmenen minuutin välein tai ostaa imurirobotti, joka kulkisi käytävillä edestakaisin 24/7. Tiskaan käsitiskit, täytän tiskikoneen ja pyyhin keittiön pöydät ja pinnat, joista löytyy paljon sellaista, minkä alkuperää en edes halua tietää. Julia on vienyt Onnin suihkuun, ja kun isäntä on kuivannut sen hiukset pyyhkeellä, meidän pörriäisemme on entistäkin pörheämpi. En oikeastaan enää usko, että Onnin kiharat suoristuvat niin kuin minun kiharani tekivät. Nuo kikkarat istuvat niin tiukassa pikku-ukon päässä, hiukset kaartuvat tiiviisti kiehkuroille aivan hiusjuuresta lähtien. Tuntuukin ihan siltä, ettei Onni olisi Onni ilman kiharoitaan.
22.12 Pakkaan koulukamojani. Hiivatti, kello on jo yli kymmenen. Huomisaamuna ei naurata. Kynsilakat pitää vielä poistaa ja vetäistä jotain muuta tilalle, nämä näyttävät kamalilta. Iltapala vielä, pesulle... Hyvässä lykyssä olen nukkumassa vähän yhdentoista jälkeen. Tsuidaduida ja Gute Nacht.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
maanantai 11.1.2010
Tytär sai joululahjaksi kameran. Nyt se kulkee ympäriinsä räpsimässä kuvia, olimmepa sitten kotona tai
kaupungilla niin Olympus laulaa. Mä päätin tänään vetää kunnon poseerauksen, kun se tuli kuvaamaan mun
ruuanlaittoani. Mun ilme ja asento sopii tähän blogiin kuin nenä päähän. Kovasti on kirjoittajansa
näköinen!Kouluun on palattu, jouluun ei tällä haavaa ole paluuta. Loppiaisen jälkeiset päivät olivat vielä sikakylmiä, mutta sekä vanhan puolen luokassani että parakissa oli lämmintä, ja nythän pakkanen on lauhtunut (nelinkertainen HURRAA!!!!), joten kyllähän elämä tässä jo rullaa ihan miten päin vaan. Tänään sitäpaitsi oli koulun lokerooni saapunut näytekappale WSOY:n uudesta enkunkirjasta, josta pääsen runsaan viikon kuluttua esittelytilaisuuteenkin, ja jo se sai mut hyppimään tasajalkaa onnesta. Te ette t-i-e-d-ä miten voi oppikirjaan väsähtää kun sitä kahdeksankin vuotta veivaa oppilaiden kanssa! Jos kirjasarjasta sattuu vielä käytön kuluessa paljastumaan muutama mehevä puute ja vika, soppa on valmis. Mä olen niiiiin riemulla vastaanottamassa tätä uutta sarjaa, että WSOY voisi saman tien lanseerata ton mun oheisen kuvani mainoskampanjaansa, kunhan pippuripurkin tilalle vaihdettaisiin se kirja.
Piparitalokin tuli muuten sitten tiensä päähän tossa eilen. Purkutyömies nro 1 ei ensin tohtinut onneaan todeksi tajuta, kun sai ensin poksautella joka ikkunasta liivatelehdet alas ("TIKS!" on Onnin vakkarihihkaisu kun se tökkää jotakin - yleensä ihmisiä - etusormellaan). Sitten tuli iloinen huuto: "Minä syön ison HERKULLISEN seinän!" Purkutyömies nro 2 piti tiukasti kiinni omista oikeuksistaan pikkuveljen rinnalla, ja eipä aikaakaan kun nämä kaksi olivat raunioittaneet koko talon, syöneet vatsansa kipeiksi piparia ja sotkeneet koko vastikään siivotun huushollin niillä murusilla. Ou jee.
Mutta hei, mä en tahdo nahoissani pysyä, kun ulkona pystyy taas olemaan ja hengittämään, eikä lattiat hohkaa kylmää ja auton takaluukku jäädy ostosreissulla kiinni. Kunhan toi Heather ei tipu tänään Huippumällissä, niin päivä on jokseenkin onnistunut!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
loppiainen, keskiviikko 6.1.2010
Että voi olla kahvinkeitto vaikeaa. Luulisi, että kun ihmisellä on yksinkertainen ja tehokas kahvinkeitin, niin temppuko tuo nyt on muutama kupillinen kofeiinitaikajuomaa kiehauttaa, mutta kun ei. Välillä unohdan veden, välillä kahvinpurut, välillä suodatinpaperin, välillä sen tötsän johon se suodatinpaperi tuikataan (en suosittele, tippalukko ei toimi ja sotku on kamala). Välillä en muista painaa vekotinta päälle, vaikka kaikki muu olisi nätisti paikoillaan. Kaiken typeryyden kruunaa se, että toisinaan kuvittelen keittäneeni itselleni kahvia, mutta kun menen sitä keittiöstä hakemaan, tajuan, etten ole tehnyt koko masiinalle ensinkään mitään: kaikki puuttuu, vedestä ja puruista alkaen.
Sietämättömintä on veden unohtaminen. Kun nakkaa kahvinpurut suodatinpaperiin ja painaa keittimen päälle, mutta siellä ei olekaan vettä, ei sitten kannata mennä lisäämään sitä vettä ihan noin vain kylmiltään heti kun huomaa, että ahaa, taisin taas unohtaa sen veden. Olen pari kertaa tehnyt sen typeryyden, ja tiedättekö mitä silloin tapahtuu? - Joo, jos kaataa säiliöön vettä hätäpäissään ja on vielä tarpeeksi idiootti jättääkseen sen suodatinpussiosuuden kannen auki, niin lentää kuulkaa ne kahvinpurut harvinaisen pitkälle. Kuuluu vaan sellainen mojova tussahdus kuin vettä heittäisi kiukaalle, kun vesi heittäytyy höyryksi turhaan kuumenneen keittimen uumenissa, höyry tulee ulos samaa tietä kuin vesi nyt normaalisti siellä keittimessä kulkee eli kohti kahvinpuruja, ja sieltähän se shirokko sitten heittää ne kahvinpurut pöydälle, viereisille santpaulioille ja vielä idiootin kahvinkeittäjän naamallekin.
Tänään olin vähällä laittaa kahvinpurujen tilalle muroja. Viime hetkessä jotenkin tajusin, että mä olen nyt kallistelemassa tässä ihan väärää pakettia. - Alitajuntani taitaa olla jo huomenna alkavissa töissä, ainakin lomanloppumisahdistus olisi voinut kevyesti räjäyttää parikin mittaria. Vähän niin kuin se vesihöyry sen kahvijauheen.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
maanantai 4.1.2010
Kaksi ihanaa päivää, jolloin lämpötila on ollut taas ihan siedettävä, vaivaiset -3! Jiihaa! Lähdin heti eilisiltana kävelylenkille, kun pakkanen hellitti, ja tänä aamuna oli taas kirmattava ulos siinä pelossa, että lämpötila päivän mittaan jälleen romahtaisi. Että teki hyvää saada happea kaiken sen neljän seinän sisällä mököttämisen jälkeen!
Onni oli tänään muutaman tunnin "harjoittelemassa" päiväkodissa olemista; hän siirtyy torstaina Kettulan päiväkotiin. Onni on niin vilkas ja vauhdikas kaveri, että pohdimme jo viime kesänä sitä, pitäisikö hänet siirtää perhepäivähoidosta isompaan ryhmään, jossa hän saisi enemmän kontakteja ja tekemistä, mutta koska kunnan päiväkodista ei silloin paikkaa hänelle riittänyt, annoimme asian olla. Nyt palasimme näihin aatoksiin syksyn mittaan yhä uudelleen ja uudelleen, ja kun meille luvattiin paikka yksityisestä päiväkodista, oli asia sitä myöten selvä. Onni palasi iloisena sieltä tänään, hän oli oikein innostunut, ja mukaan annetussa paperissa oli paljon kivaa toimintaa. Kettulassa ollaan muutenkin hyvin liikunnallisesti painottuneita, ja tämä sopii meille kyllä hyvin, sillä Onnilla jos kellä riittää virtaa vaikka muille jaettavaksi!
Käykääpä muuten katsomassa, miten luova ihminen saa ihanuutta aikaan vaikkapa vain lapsuuden maitohampaista! My Milk Toof kertoo kuvin ja sanoin pieniä tarinoita kahden maitohampaan (!) seikkailuista. Ickle ja Lardie ovat ihan parhaimmillaan Halloween-stoorissa, joten skrollatkaapa blogia sinne asti. Mä rakastuin näihin kahteen pikkuiseen heti ensi silmäykseltä!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
lauantai 2.1.2010
Mulla oli päässäni huikea lista uudenvuodenlupauksia, mutta tällasella pakkasella ei voi edes niitä tehdä. Mä olen itse asiassa sitä mieltä, että tällasella säällä ei oikeastaan voi tehdä juurikaan mitään. Kaupassa kävin, ja jo sekin hetki tuolla kylmyydessä sai mut niin suunnattoman pahalle päälle, että murisin ja ärisin koko perheelle sieltä saavuttuani. Kunnes taas lämpenin.
No, sen minä päätin, että herkuttelu on nyt loppu. Kävin vaa'alla, kiljaisin kauhusta ja hyppäsin saman tien Kettlerini selkään, missä poljin tasan 20 kilsaa sillipurkin bändin säestyksellä. Kyllä luulis että ihmisellä on joku roti jouluherkuttelun kanssa, tai edes joku RAJA siinä, että paljonko PYSTYY herkkuja sisäänsä mättämään, mutta ei vain ole. Olen nyt asian empiirisellä tutkimuksella todennut, joten teidän muiden ei tartte enää kokeilla. Toimikaa viisaammin kuin minä!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
perjantai 1.1.2010
Vuosi vaihtui, mutta sää ei, tämä kirottu pakkanen vaan jatkuu ja jatkuu. Just kun tässä oli kaksi niin mukavan lämmintä päivää ja sitä jo ajatteli, että talvisää kääntyy sittenkin inhimilliseen suuntaan, mutta ehei, harhautusta oli se. Ei tässä auta muu kuin kulkea villasukat jalassa ja tunkea halkoja takkaan. Silti aivastuttaa ja viluttaa ja keljuttaa. Palaan yhä uudelleen ja uudelleen teologiseen ydinpointtiini: ihmistä ei luotu keskelle napajäätikköä palelemaan, vaan paratiisiin nakuna patseeraamaan!
Mä siivosin eilen ja tänään kaikki astiakaappini ja vähän järkytyin itsekin siitä tosiasiasta, että Sillä siisti -ohjelman leidit olisivat ilman muuta tarvinneet nitroa nähdessään missä jamassa ylähyllyt olivat. Sain nakella astiat suoraan tiskikoneeseen pölyn alta. Yritin urheasti myös luopua muutamista astioista, jotka ovat vakipölyttymiskalustoa, eli joita en oikeastaan ikinä käytä, mutta voi, miten vaikeaa se on! Mieli keksii heti kymmenen äärimmäistä katastrofiskenaariota, joissa kyseistä kippoa tai kuppia ehdottomasti juuri sillä hetkellä tarvittaisiin... Mutta nyt mulla on siistit astiakaapit! (Edes ne...) Ja huom: Mä EN siivonnut niitä jouluksi!
Päivän Oivallus: englannin "chop" on selvästi onomatopoeettinen sana. Kuunnelkaapa itse, kun pilkotte banaania hedelmäsalaattiin. Sanooko bansku "pilk-pilk-pilk"? - Ei sano! Se sanoo selvästi "chop-chop-chop".
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.