|
PiTU - Pihlavan Työväen
Urheilijat - on urheilun yleisseura.
Toiminnan sydän, vilkasliikenteinen toimisto, on
keskellä Porin
Pihlavaa. Urheilijat ja valmentajat tulevat toki laajemmalta alueelta,
vähintäänkin koko Meri-Porin alueelta, mutta
myös koko kaupungin
alueelta, jopa kunnanrajan toiselta puolelta. Näin on kiirinyt
varsinkin pihlavalaisen uintiurheilun maine.
Uinti on
ollut vahvana lajina mukana vuodesta 1986. Aluksi saatiin
käyttöön
Meri-Porin hallin kolmosrata. Isät uivat vierellä,
kun nassikat
yrittivät oppia pysymään pinnalla.
Eipä kestänyt kauaa, kun isät
siirtyivät altaan reunalle - onneksi, ja nuoret
lähtivät polskimaan
tosissaan. Kilpailutoiminta alkoi, ja PiTU,uinti kirjattiin Suomen
kartalle. Nykyään valloitamme koko hallin pari kertaa
viikossa. Joka
päivä parin tunnin ajan on rata tai kaksi varattuna
kilpauinnille ja
harrasteryhmille. Lisäksi viihtyisän Meri-Porin
uimahallin kuntosali on
käytössämme pari kertaa viikossa. Toiminta
on laajentunut... [Lisää]
|