banneri
Etusivu
Uutisia
Kisakalenteri
Ryhmät
Ennätykset
Linkit
Yhteystiedot
Palaute

PiTU - Pihlavan Työväen Urheilijat - on urheilun yleisseura. Toiminnan sydän, vilkasliikenteinen toimisto, on keskellä Porin Pihlavaa. Urheilijat ja valmentajat tulevat toki laajemmalta alueelta, vähintäänkin koko Meri-Porin alueelta, mutta myös koko kaupungin alueelta, jopa kunnanrajan toiselta puolelta. Näin on kiirinyt varsinkin pihlavalaisen uintiurheilun maine.

Uinti on ollut vahvana lajina mukana vuodesta 1986. Aluksi saatiin käyttöön Meri-Porin hallin kolmosrata. Isät uivat vierellä, kun nassikat yrittivät oppia pysymään pinnalla. Eipä kestänyt kauaa, kun isät siirtyivät altaan reunalle - onneksi, ja nuoret lähtivät polskimaan tosissaan. Kilpailutoiminta alkoi, ja pihlavalainen uinti kirjattiin Suomen kartalle. Nykyään valloitamme koko hallin pari kertaa viikossa. Joka päivä parin tunnin ajan on rata tai kaksi varattuna kilpauinnille ja harrasteryhmille. Lisäksi viihtyisän Meri-Porin uimahallin kuntosali on käytössämme pari kertaa viikossa. Toiminta on laajentunut, Suomen kartan ulkopuolellakin olemme olleet edustettuina.

Uintia vauvasta vaariin - yhdessä ja yhteistyöllä. Meillä on toimintaa vesipeuhulasta SM-uintiin. Uintiryhmät on jaettu taitotason mukaan. Vesipeuhula tutustuttaa pienimmät veteen. Vesipedot oppivat uimaan vaparia ja selkää. Äiriäiset oppivat, mitä eroa on sammakolla ja rintauinnilla, delffaritkin harjoitellaan. Merimakkarat jaksavat jo uida pidempää "treeniä". Meritähdillä on jo oikean kilpauinnin makua. Saukot on kilparyhmä. SM-ryhmä on pieni, mutta se on menestynyt parhaiten koko seuran kilpatoiminnassa. Tekniikkaryhmään kuuluu uinnin monivuotisia harrastajia, kuntoryhmässä ui entisiä uimareita ja uimareiden vanhempia. Masters-ryhmä on kolmen miehen kokoonpano.

Harrastamme yhdessä ja yhteistyöllä. Kun viisivuotias Jami vetää rataköysiä paikalleen, kunniatehtävä muuten, on SM-uimari jo verraamassa, harrastajat ja kilpailijat lämmittelevät jumppaohjelmalla ja runsas seittenvitonen kerää ryhmäänsä kuntosalin kautta altaalle.

Uintiporukan apuna on monissa tapahtumissa vetreät veteraanit. Heistä ja seuran monista muista lajeista voit lukea emoseuran sivuilta. Meistä voit etsiä lisää tietoa klikkailemalla tämän sivuston linkkejä. Tule mukaan, et jää kuivaksi. [Takaisin]

Ajankohtaista