.




...kahdeksan vuotta kului nopeasti. 
Sivustoni syntyi hyvin vaatimattomista lähtökohdista. Tavoitteena oli parantaa Länsi-Suomen alueen karting-tiedottamista. Vuosien kuluessa alue välillä "vähän" laajeni, mutta nyt näyttää siltä, että ilmeinen tarve alkuperäisen tavoitteeni täyttämiseen näyttäisi edelleen olevan olemassa.
Toivon, että kilpailujen järjestäjät kantavat oman vastuunsa laadukkaan tiedotustoiminnan onnistumisessa. Tällä hetkellä ainut ja valtakunnallistakin arvostusta saanut, puolueeton tiedotuskanava on Kartingforum.net. Auttakaa kukin omalta osaltanne, että sen ylläpitäjällä on riittävästi materiaalia ja muuta dataa julkaistavaksi. Toimittajaksi kun ei varmaan kukaan näin pienessä lajissa ryhdy.
Tässä yhteydessä on hyvä kiittää. Timpan Karting -sivut ja Jussin kilpaileminen ovat kulkeneet "käsi-kädessä". Erityisesti kiitän yhteistyötahoja, kilpailujen järjestäjiä, kartingliikkeitä ja muita, jotka ovat tukeneet Jussin harrastusta. 
Jaakko Hulmi, Henri Lahokoski, Matti Puhakka, Kalevi Harjunpää, Taina Peltola, Matti Noroaho, Anne Kunranta, Rauno Syysmäki, Petri Ilkka, Tapio Tepponen jne ovat henkilöitä, joiden kanssa olen ehkä eniten tehnyt yhteistyötä sivujen ylläpitämisessä.

Uudet harrastukset ja haasteet odottavat.... KIITOS!
        t. Timppa, 0500-567001, timo.koivunen@esanet.fi

PS 1. Minulla on varsin kattava sähköpostiosoitteisto. Aion säilyttää sen vielä tiedotustarpeita varten. Eli jos jollakin on tarve nopeasti saada tietoa suurelle joukolle niin ottakaa yhteyttä. Osoitteistoon voi vielä liittyä ken haluaa TÄSTÄ.

PS 2.  Alla on vielä minulle tulleita myynti ja ostoilmoituksia luettavaksenne.



.