MUISTOISSAMME

 

 

KIITÄMÄN MOONA "Moona"
13.4.1998-12.3.2010

Moona ilostutti elämäämme monen vuoden ajan.
Aivan ihana koira,
itse rauhallisuus mutta osasi olla tulta ja tappuraa.
Metsässä sitkeä sissi, joka ajoi jänistä tulisesti.
Moona teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, jonka vuoksi sydämeni suli suomenajokoirille.

Muistan kun haimme Moonan Kuusamosta,
kun se oli niin pieni. Nukkui matkan kerällä sylissäni polvien päällä. Taisteli jo pienenä henkensä edestä, sairasti parvon josta selvisi. Mietimme kotia ajaessa, että hyvä jos tästä tulee se
alarajan koira niin pääsemme käymään näyttelyssä.
Toisin kuitenkin kävi - siitä tuli se ylärajan koira :)

Moonan kanssa nukuimme monet päikkärit aamuisin
minun ollessa äippälomalla kun odotin Sonjaa.

Raskaan päätöksen teimme hiihtoloma viikolla.
Meistä oli parempi päästää Moona paremmille metsästysmaille
vielä kun oli hyvässä kunnossa.

 

 

Sanat eivät riitä kertomaan miten ihana koira Moona oli kotona
ja kuinka hyvä metsästyskaveri se oli.

Tommi, Ulpu
Sonja ja Ville
sekä pentusi Elisa ja Fella sekä Olga riiwiö

 

* * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * *

EASY WINNING'S DOUX ÁMOR "Nuga"
4.7.1998-23.12.2008

Kaikkien yllätykseksi ilman minkäänlaista varoitusta 
Nuga nukkui pois jouluaaton aattona 2008.
Aamulla riehui normaaliin tapaansa niin sisällä kuin ulkona.
Töistä tullessa oli lohduton näky odottamassa.
Nuga nukkui rauhallista unta omalla paikalla, eikä herännyt.
Meni jouluvalmistelut uusiksi, onneksi suurin osa kauppaostoksista oli tehty.
Ei auttanut muu kuin lähteä kaivamaan rakkaalle "ihmeellemme" viimeistä nukkumapaikkaa.
Annoimme lasten hyvästellä rakas koiramme.
Nuga katsoo edelleenkin meitä taivaalta loistavana Pohjantähtenä.

 

 

Nuga kasvoi rintarinnan Sonjan kanssa.
Sonjalle tämä oli rankka paikka, koska Nuga on aina ollut.
Mitä tekee ilman Nugaa?
Onneksi on toinen rintarinnan kasvanut koira - Moona.

 

Kaivaten

Ulpu, Tommi, Sonja ja Ville
sekä koko muu poppoo.


* * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * *

 


PMV-97 V-00
EASY WINNING'S MONTESQUIEU
"Debbie"
19.5.1994-16.1.2005

Kaikkien kaveri Debbie
nukkui pois luotamme kauniina sunnuntai iltapäivänä.
Debbien ja Sonjan ystävyys alkoi heti Sonjan synnyttyä. Samantien Debbie otti Sonjan vartioinnin ja kaverina olon elämäntehtäväkseen...

Sonjan ollessa 3 vuotias kaverukset lähtivät käymään pienellä pissalenkillä. Kun koira ei käynyt sovitulla matkalla tarpeillaan, niin sitten piti lähteä käymään kauempana. Polkua pitkin mökkitielle ja sieltä normaalille lenkkipolulle... Ohikulkeva autokaan ei haitannut kun mentiin ojan toiselle puolelle ettei vaan satu ajamaan päälle. Kotiin olisi osattu ilman isiä, se kun oli ollut "retken" pilaaja...

 

Koirien taivaaseen mennyttä elämänsä koiraa ja
Rakasta kaveria ikuisesti kaivaten
Sonja


Kiitos Debbie kaikista näistä vuosista, jotka olit kanssamme
ja niistä ilon hetkistä jotka saimme jakaa kanssasi.
Debbietä ikuisesti kaivaaten

Ulpu, Tommi ja Ville
pentusi Nuga sekä Moona&Kiti

* * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * *

RUNNING BEAR EASY WINNING
"Manda"

5.12.1991-30.6.2003

Ensimmäinen bouvierimme
jonka ansiosta menetimme sydämen bouviereille.
Kantanarttumme
erinomaisen jälkeläisnäytön omaava,
persoona isolla P:llä.

Kiitos Manda kaikista näistä vuosista, jotka olit kanssamme ja niistä ilon hetkistä jotka saimme jakaa kanssasi.

 

Ikuisesti kaivaten

Ulpu, Tommi & Sonja
Debbie, Nuga, Moona & Kiti

 

* * * * * * * * * * * * * * * * *
Muistot Rakkaasta Mammastamme
elävät pentujesi ja niiden jälkeläisten kautta.

* * * * * * * * * * * * * * * * *

TERVAKANKAAN REKU
"Reku"

4.6.1993-19.11.2002

Rekua ei kiinnostanut näyttelyt vaan kiinnostuksen kohteena oli metsä,
ja siellä asuvat jänikset ja ketut. Joista jälkimmäinen koitui kohtaloksi tiistai-iltana 19.11.2002.
Rekulla on yksi pentue - ja ne ovat toimineet metsässä erinomaisesti.
Ajavat niin jänistä kuin kettuakin.

 

Mahtavaa Metsästyskaveria muistaen

Tommi, Ulpu & Sonja
Manda, Debbie, Nuga & Moona
sekä suunnaton määrä metsästyskavereita + koiruuksia

* * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * *

EASY WINNING'S MICHELANGELO
"Kiukku"




19.5.1994-1.1.2001

Vuoden 2001 ensimmäinen päivä alkoi
huonoimmalla mahdollisella tavalla.
Aivan yllättäen lähdit pois luotamme ja jätit meidät
yksin suuren surumme kanssa.
Kyynelien määrä, joita vuoksesi olemme vuodattaneet
on sanoinkuvaamaton.

Ensimmäinen kasvattini
Mandan ensimmäinen pentu
Rakas Kultapoikamme
Elämäni Koira
Vuoden 1996 näyttelykoira
...

Sinä ylväällä olemuksellasi ja ihastuttavilla
hörökorvillasi teit moneen ihmiseen
lähtemättömän vaikutuksen.

Elit koko elämäsi täysillä heti ensi minuuteista lähtien.

 

Rakkaan Kultapoikamme ikuisesti muistaen

Ulpu, Tommi & Sonja
Manda, Debbie, Nuga & Moona

* * * * * * * * * * * * * * * * *
Jätit paljon muistoja itsestäsi, varmastikin yhtenä parhaimmista
muistoistamme Sinusta on 25.1.2001 syntynyt poika ja kaksi tyttöä.

* * * * * * * * * * * * * * * * *

ETUSIVULLE