Delibes’s -kultaiset kasvavat Kultaisessa Korvessa Maaningan kunnan Leinolanlahdella. Täällä rauhallisten salometsien keskellä olen kasvattanut noutajani vuodesta 1996 lähtien, jolloin ostimme tämän ihanan entisen koulukiinteistön. Ensimmäiset pentueeni kasvatin asuessamme Siilinjärven Vuorelassa 1994-96.
Kesällä 2007 FCI hyväksyi kasvattajakumppanikseni hyvän harrastajaystäväni Lis-Mari Mar- tikaisen. Tästä pääset tutustumaan Lissun laumaan.

Perheessämme on ollut kultaisianoutajia 1980-luvun lopulta lähtien. Harrastustoiminnan myötä sitten innostuin myös tähän kasvatusharrastukseen. Viime vuosina olen kasvattanut 1-3 pentuetta/vuosi. Minulle tärkeää kasvatuksessani on että siitoskoirat omaavat hyvän terveyden, hyvän luonteen sekä rodunomaisen rakenteen. Näiden kolmen seikan ollessa kunnossa voidaan osaavissa käsissä kultaisestanoutajasta saada mainio harrastuskoira mitä moninaisempiin harrastuslajeihin.

Minulle tärkeimmät koirani ovat olleet kennelini ns. kantanartut eli Gillyflower Dainty Delibes "Lilli" ja Yellow Waterlily Syrup "Siiri". Heidän jälkeläisistään haluan tässä mainita kotonani asuvan Delibes’s Lovely Gardenian "Lempi", Eestissä asuvan MultiCh Delibes’s Countryboy Chapin "Chap" sekä Tsekissä asuvan MultiCh Delibes’s Golden Marianin "Mimi".

Tietoja Delibes’s kultaisten terveydestä ja tuloksista saat Koiranetistä.

Henkilökohtaisesta harrastusajastani suuren osan on vienyt myös järjestötoiminta, luonnetestitoiminta sekä näyttelyt. Toimin vuosina 1997-2005 rotujärjestömme hallituk-sessa eri tehtävissä. Kultaistennoutajien luonnetestaajana olen toiminut vuodesta 1998 ja siitä lähtien olen saanut olla testaamassa suuren joukon kultaisianoutajia Suomessa ja Eestissä. Täällä Kultaisessa Korvessa olen myös saanut järjestettäväkseni useita rotujärjestömme erikoisnäyttelyitä.