![]() |
![]() |
Syksyllä 2011, tarkemmin 27.11, Cannan taival päättyi äkkiä ja yllättäen. Ilman selkeää syytä Canna lakkasi käyttämästä tuota kipeää jalkaansa. Lekurin arvio oli risteside mennyt. Paranemisennuste oli huono. Näin ei ollut kuin yksi ikävä vaihtoehto.
Kevät 2011, Canna edelleen kuten ennen. No, vähän painoa tullut, nyt n 42kg, ei lihava muttei laihakaan.
Syksyllä 2008 Canna edelleen leikkii ja ulkoilee normaalisti. Lempinimeksi on vakiintunut Hömppä Canna.
2007 Canna siirtyi
varhaiseläkkeelle. Polvessa on irtopala (siispä oma
punkkidiagnoosini ei pätenyt). Tarkemmin miettien uskoisin
vammautuneen palatessamme uimasta. Tuolloin Canna leikki Citan kanssa
ja juoksi lujaa juuri kaadetun puun kovaan kantoon satuttaen juuri tuon
polven. Silloin aristeli hiukan pari päivää sen
jälkeen en huomannut mitään. Tästä se on
sitten ilmeisesti alkanut.
21.2.2006 käytiin lonkka- ja
kyynärkuvissa. 1.3.tulos: Lonkat A, kyynäret 0/0. Samalla Canna
punnittiin, paino hoikkana 37 kg.
Kesästä saakka Cannaa on vaivannut jokin, joka sitten
syksyllä osoittautui polveksi. Kuva näytti
hyvältä, mutta kevyttä tulehdusta oli polvessa ja
se on arka. Hoidoksi carthivet piikkikuuri (4
kertaa). Aluksi näytti auttavan, mutta eihän tuota
riekkupelleä saa pysymään aloillaan ja lepuuttamaan
jalkaa. Saas nähdä auttaako neljäskään. Itse
epäilen lukuisten punkinpuremien olevan syynä. Lekuri ei
tätä kuitenkaan niellyt.
Siispä treenimielessä ollaan nyt tauolla.
Ei tuo polvi Cannaa ulkoillessa haittaa, näkyy levon
jälkeen ettei mielellään pistä painoa tuolle
jalalle.
Canna 22.6.2005. Kokoa on
jo kertynyt
niin että hirvittää. Paino hoikkana 36 kg.
Canna on edelleen ihan kakara. Se kiusaa edelleen
lenkeillä
Citaa ja Domia ja nämä sietävät
vielä moista
menoa. Canna yrittää aina harvakseltaan eri
tilanteissa
uhmata Citaa ja pörräilee mukamas kovana. Citan
auktoriteetti
on kuitenkin vielä riittänyt ilman
mitään koitoksia.
Oikeasti Canna ei osaa vielä "suuttua". Lokakuussa 2005
treeneissä osaa jo "suuttuakkin", muuten kuten
kesälläkin.
Keväästä
2005 olen
lopettanut naksuttelun ja siirtynyt perinteisempään
makupala/patukka/pallo palkkaukseen.
Cannan seuraamis ja luoksetuloasennot ovat hyviä.
Liikkeetkin alkavat sujua. Eteenmenoa ollaan harjoiteltu jonkin verran,
A-estettä ei ollenkaan. Häiriöitä on
harjoiteltu aika vähän. Tavoitteena on suorittaa
BH keväällä 06.
Jälkeä on tullut treenattua laiskanlaisesti, mutta
jäljestää hyvin ja vauhtikin on nyt
kohtuullinen.
Esineilmaisu on vielä epävarmaa.
Purutreeneissä alku oli pikkusen hankalaa ellei tiennyt
miten
aloittaa. Canna ei vielä kesällä osannut oikein
saalistaa hihaa, se
lähti käyntiin haukulla ja hihan
piti olla
lähellä kroppaa. Hyökkäys on nopea ja
purukin kova. Keväällä se on jo oppinut
rauhallisen
kanavointiotteen. Syksyllä 2005 potkua on tullut, ja paljon!
Käynnistyy jo saalistamallakin. Esittää kovaa likkaa
vakuuttavasti.
| Treeni historiaa | Sapuskasta |
Cannan sukutaulu
| Czar Roxet v
Mayorki's Hoeve NHSB2279706 lonkat:B, kyynärpäät:0/0 syntynyt 31.12.1999 |
Doerack IPO2 NHSB1967721 HDTC s.14.11.1994sisar (yhdistelmä toistettu
myöhemmin) |
Basco Kiki v't Heukske NHSB1874118 HDTC | Spinks vd Remon Hoeve NHSB1610512 |
| Kiki Anebica v't Heukske NHSB1704013 | |||
| Nora Donja vd Remon Hoeve IPO3 NHSB1682374 HDLP | Arras vd Statorhof KNPV NHSB1344306 HDTC | ||
| Nora v't Greuske KNPV NHSB1362894 HDLP | |||
| Roxet Quinta v
Mayorki's Hoeve UV, IPO1 NHSB2170407
syntynyt 25.1.1998 |
Buddy Sandy v Nunc aut Nunquam IPO3 NHSB1583958 HDTC s.3.3.1988 | Bartono vd Keulse Barriere KNPV NHSB1143556 HDTC | |
| Sandy vd Meerkerk Hoeve IPO3 NHSB1275271 HD+ | |||
| Quinta Demi Christiene IPO3 NHSB2057757 HDTC s.1.4.1996 | Tomba v Assenrade KNPV NHSB1862861 HDTC | ||
| Demi NHSB1937775 HDTC | |||
| Cita Dana v Nunc aut Nunquam IPO3 NHSB2220285 C (B/C) kyynärpäät 0/0, silmät ok syntynyt 17.11.1998 | Boris Blitz vd Viana Hoeve KNPV, IPO3, SPH NHSB1641717 HDTC | Blitz KNPV NHSB1276134 HD-A | Arno KNPV NHSB968380 |
| Sonja NHSB1175027 | |||
| Loes KNPV NHSB1130313 | Harron KNPV NHSB654256 | ||
| Mirza vd Ruwendijk NHSB856584 | |||
| Dana Nicky v Nunc
aut Nunquam IPO3 NHSB1870591 HDLP
Vuoden 1999 Hollannin Bouviermestaruuskisoissa Dana oli 2. ja sen C osuus oli paras. |
Boedha Doescha Alsin Hof KNPV NHSB1630767 HDTC | Boy KNPV NHSB1276136 | |
| Doescha vd Plantage KNPV NHSB1286903 | |||
| Nicky Sandy v
Nunc aut
Nunquam IPO3 NHSB1583962 HDTC
Buddy Sandy v Nunc aut Nunquam IPO3, HDTC on täysveli |
Bartono vd Keulse Barriere KNPV NHSB1143556 HDTC | ||
| Sandy vd Meerkerk Hoeve IPO3 NHSB1275271 HD+ |