MATT / PATT
Taisi olla kolme epäonnistunutta
yritystä ennenkuin lopulta tärppäsi.
Kuten sanotaan, niin lopussa kiitos seisoo.
Pentueen kasvattaja, Francis Lecae, on
aktiivinen Bouvierkisailija.
Hän harrastaa rinkikisoja. Aiemmin ranskan rinkiä nyttemmin
mondiorinkiä. Rinkikokeet ovat monipuolisia suojelutyyppisiä,
maalimiehillä on kokopuvut. Francis käy koiriensa kanssa
myös näyttelyissä ja hänen koiransa ovat
niissä
myös menestyneet. Paino on kuitenkin työominaisuuksissa.
Vaikka Francis asuu Belgiassa lähellä Ranskan rajaa,
rekisteröi hän pennut Ranskassa, koska kenneli
itsessään
on ranskalainen. Ranskassa rekiströinti edellyttää
conformointia. Tällöin koiran ulkonäkö arvioidaan
ja koira saa rekisterinumeron vasta hyväksymisen jälkeen.
Tämä ei kyllä vaikeuta näiden tuontipentujen
rekisteröintiä.
Pentueen isänä on Francisin
luottokoira, Matt de la Saulaie Maraiche. Sillä on jo
hyvää periyttämisnäyttöä, kuten
hänen O ja P pentueensa osoittavat. Matt on suorittanut FR1 ja
mondio rinki 2. Sillä on A/B lonkat. Ulkonäkö on
excellent.
Taustaltaan sitä voisi kuvata työkykyiseksi
näyttelylinjaiseksi. Emon takaa löytyy kenneli du Bas
Berry:n
koiria. Tämän kennelin koiria on näkynyt "paljon"
rinkikokeissa.
Francisin kennelnimi on de la Saulaie
Maraiche. Hänen
kotisivunsa löytyy
tästä.
Siellä on myös videopätkiä koirien toiminnasta.
Pennun sukutaulu
| Matt de la Saulaie Maraiche M-ring 2, HD-B, excellent |
Elk de Marvelyse IPO3 LOF 1 BOUV 026300/02190 |
Int CH Spencer Jordina vd Boevers Garden IPO3 HD-A | CH
Hoscy Dukke Bianca fan it Hanenhiem NHSB1081385 |
| Jordina Bretta vd Boevers Garden SchH1 NHSB996840 |
|||
| Int CH Lio de la Thudinie IPO1 LOSH0600028 |
Int
CH Farouk de la Thudinie FR1 LOSH461895 |
||
| BCH
Gwendoline de la Belle Thudinie LOSH0474774 |
|||
| Haifa du Bas Berry LOF02840/03062 |
Baby du Bas berry LOF023971/01756 |
Udi du Bas Berry LOF021887/01440 |
|
| Rika du Bas Berry LOF020319/02431 |
|||
| Elsa du Bas Berry LOF026398/02732 |
Toscan du Bas Berry F-ring1 LOF021653/01383 |
||
| Valia du Bas Berry LOF022982/01871 |
|||
| Patt de la Saulaie Maraiche
M-ring1, HD-B (A/B),
Excellent |
Omer de la Saulaie
Maraiche IPO3, HD-B, Excellent |
Matt de la
Saulaie Maraiche M-ring2, HD-B, excellent |
Elk de Marvelyse IPO3 LOF 1 BOUV 026300/02190 |
| Haifa du Bas Berry LOF02840/03062 |
|||
| Moon v Assenrade F-ring3 HDTC Näyttelyssä excellent, voittanut Mantesissa 1997 Sisaruksia mm. (Yhdistelmä uusittu) Zigo King v Assenrade KNPV Max v Assenrade, KNPV, Kim v Assenrade KNPV, Armany v Assenrade IPO3, Ganyu v Assenrade IPO3, Raska v Assenrade SCHH3, |
Tomba v
Assenrade KNPV NHSB1862861 HDTC s. 25.1.1993 |
||
| Shaba Nora
vd Remon Hoeve NHSB1865510 HDLP Siirtyi Kanadaan Tremaudan kenneliin. Siellä 8 vuotiaana silmät, kyynärät, sydän ja kilpirauhaset ok |
|||
| Moon v Assenrade F-ring3 HDTC Näyttelyssä excellent, voittanut Mantesissa 1997 Sisaruksia mm. (Yhdistelmä uusittu) Zigo King v Assenrade KNPV Max v Assenrade, KNPV, Kim v Assenrade KNPV, Armany v Assenrade IPO3, Ganyu v Assenrade IPO3, Raska v Assenrade SCHH3, ... |
Tomba v
Assenrade KNPV NHSB1862861 HDTC s. 25.1.1993 |
Doerak Alsin Hof KNPV NHSB1630766 HDTC | |
| Balou Doetska vd Graven Hoeve NHSB1583951 HDLP | |||
| Shaba Nora
vd Remon Hoeve NHSB1865510 HDLP Siirtyi Kanadaan Tremaudan kenneliin. Siellä 8 vuotiaana silmät, kyynärät, sydän ja kilpirauhaset ok |
Boedha Doescha Alsin Hof KNPV NHSB1630767 | ||
| Nora vh Greuske KNPV NHSB1362894 HDLP |